Kuva: AllOverPress

Volbeatin solisti Michael Poulsen: "Olen varma, että henkiä on olemassa"

25.05.2016 15:15 - Joose Koskiranta

Metallibändin kuudes albumi julkaistaan 3. kesäkuuta.

Suursuosion suomalaisten metallifanien keskuudessa saavuttanut Volbeat julkaisee uuden Seal The Deal & Let's Boogie -albuminsa 3. kesäkuuta. Albumin annista voi kuulla jo esimakua, sillä tanskalaisbändi julkaisi aiemmin tänä vuonna kolme levyllä olevaa sinkkua For Evigtin, The Devil's Bleeding Crownin ja Seal The Dealin.

Tulevan albumin kappaleet kertovat muun muassa sarjamurhaaja Jack the Ripperin uhreista sekä voodoosta.

Voodoo saa solisti Michael Poulsenin mukaan ihmiset ajattelemaan välittömästi pahuutta. Hänen mukaansa se on kuitenkin täysin väärä käsitys.

- Yhdessä kappaleessa yritän käyttää voodoo-kuningatar Marie Laveaun henkisiä voimia herättääkseni kuolleen isäni takaisin henkiin, ja siinähän ei ole mitään pahaa, päinvastoin, Poulsen kuvaili.

Muutkin henkimaailman elementit ovat albumissa esillä. Poulsen myöntääkin olevansa varma siitä, että henkiä on olemassa.

- Olen tuntenut niiden läsnäolon useasti elämäni aikana. Spiritismillä ja uskonnolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä toistensa kanssa, sillä en ole uskovainen, enkä kannata uskontoa millään tavalla.

Kappale myös tanskaksi

Vaikka Volbeat on kansainvälinen yhtye, tekee se lauluja myös omalla äidinkielellään eli tanskaksi. Sen voi kuulla uudellakin albumilla For Evigt -kappaleen myötä.

Ulkomaalaiset fanit ovat reagoineet tanskankieleen positiivisesti.

- Kun teimme For Evigtin, meille kerrottiin, että jos haluamme kappaleen nousevan kansainväliseksi hitiksi, kannattaa se tehdä kokonaan englanniksi. Vaikka olemme nyt tehneet siitä myös englanninkielisen version, ihmiset tykkäävät enemmän alkuperäisestä.

- Oli hauskaa saada vahvistus siitä, että ihmiset ovat samaa mieltä bändin kanssa, sillä mekin pidämme alkuperäisestä versiosta enemmän, Poulsen jatkaa.

Voit kuunnella Seal The Deal & Let's Boogie -albumin jo julkaistut kappaleet alla olevista videoista.

Lue myös: Ilosaarirockin lipunmyynti alkaa - odotettu Volbeat-keikka toteutuu

Kilpailut

Uusimmat