IL: Reckless Loven levysopimus purettiin: "Musiikki on epämuodikasta"

Kuopiolaisen glamrock-bändin sopimus Kaiku Recordings -levytysyhtiössä pistettiin jäihin, kerrotaan Iltalehdessä.

Julkaistu:

Neljä studioalbumia julkaisseen kuopiolaisen glamrock-yhtyeen Reckless Loven levytyssopimus on purettu. Iltalehti tavoitti yhtyeen keulakuvan Olli Hermanin ja basisti Jalmari Pääkkösen, jotka kertoivat bändin kuulumisista. Niihin kuuluvat uuden levy-yhtiön etsiminen sekä Euroopan kiertueelle lähteminen.

– Olemme nyt ilman levy-yhtiötä, pitää etsiä uusi. Sopimus purkautui tässä syksyn aikana. Nyt keskitymme ensin Englannin keikkoihin, sitten on vuorossa Keski-Eurooppa ja palaamme Suomeen joulukuun alussa, Herman ja Pääkkönen kertoivat.

Reckless Love -yhtye julkaisi aikoinaan kolme albumia Universalin tallissa. Tämän jälkeen bändi siirtyi Kaiku Recordings -levy-yhtiöön, joka tuotti helmikuussa julkaistun Invader-albumin. Pekka Ruuska Kaiku Recordings -yhtiöstä perustelee sopimuksen katkaisemista näin:

– Reckless on aivan mahtava lavalla, miehet uhkuvat glamouria ja energiaa, vatsalihakset näkyvät. Mutta musiikki ei myy, vain pari asemaa soittaa glamrockia. Musiikki on epämuodikasta.

Katso alta Reckless Loven Monster-kappaleen musiikkivideo.

YouTube video

Lue myös: Reckless Love hämmentyi brittisuosiostaan: Seisoimme patsaina 5000 ihmisen edessä!

Lue myös: Reckless Love kiertuemeiningistään: Yleensä ollaan alasti!

Lue myös: Reckless Love yhdysvaltalaisbändin bilemaineesta: Eivät pärjää suomalaisille!

Lähde: Iltalehti