Narsismi ja psykopatia yhteydessä voimakkaaseen haluun muokata omaa ulkonäköä

Kauneuskirurgialla tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on muokata tai kohentaa ulkonäköä ilman lääketieteellistä syytä.

Julkaistu:

Sosiaalisen median ja muuttuvien kauneusihanteiden paineessa monet nuoret aikuiset pitävät kauneuskirurgiaa normaalina tienä itsensä kehittämiseen, PsyPost kertoo. Esteettisten toimenpiteiden, kuten nenäleikkausten, huultentäyttöjen ja vartalonmuokkausten, kysyntä onkin kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina.

Tutkijat yrittivät uudessa tutkimuksessa ymmärtää niitä psykologisia motiiveja, jotka ajavat ihmisiä veitsen käsiteltäväksi. Tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisessa Aesthetic Plastic Surgery -tiedelehdessä, ja tutkimus tehtiin Irakin Kurdistanissa toimivassa Soranin yliopistossa.

Koska aiemmat tutkimukset on tehty pääosin länsimaissa, tutkijat halusivat nähdä, pätevätkö samat psykologiset säännöt kurdistanilaisiin opiskelijoihin, joiden kulttuuriset ja uskonnolliset normit kehon muokkausta kohtaan ovat hyvin erilaiset. Lopputulemana Kurdistanissa asuvien opiskelijoiden tulokset olivat hyvin pitkälti linjassa sen kanssa, mitä länsimaissakin on havaittu.

Lue myös: Tutkimus paljasti ääriajattelun taustoja – sadisti saattaa käyttää aatetta väkivallan oikeuttamiseen

Tieteilijöiden tulosten perusteella ihmiset, joilla on synkkiä tai manipuloivia persoonallisuuspiirteitä, ovat huomattavasti halukkaampia muuttamaan ulkonäköään kauneuskirurgian avulla.

Yliopisto-opiskelijoille tehdyssä tutkimuksessa havaittiin selvä ja ennustettava yhteys narsismin, psykopaattisten ja manipuloivien luonteenpiirteiden sekä myönteisen plastiikkakirurgiaan suhtautumisen välillä.

Psykologit käyttävät termiä synkkä tai pimeä triadi kuvatessaan kolmen sosiaalisesti haitallisen persoonallisuuspiirteen rypästä. Tähän kolmikkoon kuuluvat narsismi, psykopatia ja machiavellismi.

Piirteet esiintyvät kirjona, eli jokaisella ihmisellä on niitä jonkin verran, mutta toisilla meistä enemmän. Korkeat pisteet näillä osa-alueilla liittyvät usein empatian puutteeseen sekä haluun saavuttaa henkilökohtaista etua tai sosiaalista hallintaa.

Lue myös: Tuore tutkimus: Lapsen hemmottelulla voi olla vakavat seuraukset aikuisuudessa

Tulokset paljastivat selvän sukupuolijaon persoonallisuuspisteissä. Miesopiskelijat saivat korkeammat pisteet kaikissa kolmessa synkässä luonteenpiirteessä kuin naiset. Ero oli silmiinpistävä erityisesti psykopatian ja machiavellismin kohdalla.

Asenteissa kauneuskirurgiaa kohtaan näkyi kuitenkin päinvastainen suuntaus, sillä naisopiskelijat olivat huomattavasti valmiimpia harkitsemaan plastiikkakirurgista toimenpidettä itselleen. Sekä miehet että naiset olivat yhtä mieltä siitä, että leikkauksista voi olla sosiaalista tai henkilökohtaista hyötyä.

Kaikista piirteistä narsismi nousi voimakkaimmaksi tekijäksi ennustamaan halua muokata ulkonäköä. Erittäin narsistiset ihmiset pitävät fyysistä viehätysvoimaa työkaluna, jolla hankitaan muiden huomio.

Tieteilijät kuitenkin huomauttavat, että narsistisen ja itsevarmalta vaikuttavan käytöksen takana piilee usein hauras itsetunto, jota yritetään pönkittää keinotekoisilla ulkonäön parannuksilla ulkopuolisen hyväksynnän toivossa. Tutkijat arvioivat, että narsistiset potilaat saattavat yrittää vaimentaa jatkuvaa epävarmuuttaan muokkaamalla julkista imagoaan kirurgisesti.

Tutkijat suosittelevat, että plastiikkakirurgit ja mielenterveyden ammattilaiset arvioisivat potilaiden persoonallisuuspiirteitä jo ensimmäisillä konsultaatiokäynneillä. Narsististen tai muiden synkkien piirteiden tunnistaminen voisi auttaa lääkäreitä huomaamaan potilaat, joilla on epärealistisia odotuksia tai jotka todennäköisesti pettyvät leikkauksen lopputulokseen.

Lue myös: Voiko narsisti ikinä muuttua? Asiantuntija antaa vastauksen

Lue myös: Tunnista elämäsi vaikeat tyypit – opi käsittelemään narsistia, uhria ja marttyyria

Lähde: PsyPost