Kuva: Mikko Räsänen

Olli Lindholm lupaa: "Yön 40-vuotisjuhlat ovat olympiastadionilla"

07.12.2016 10:53 - Anna Hopi

Laulaja Olli Lindholm on asettanut yhtyeelle kunnianhimoisen tavoitteen vuodelle 2021.

Yön 35-vuotisjuhlaristeilyllä kuultiin yllättävä paljastus Iskelmän juontajan Mikko Siltalan vetämässä haastattelussa. Bändin nokkamies Olli Lindholm lupasi viiden vuoden päähän unohtumatonta ohjelmaa. Laulaja haluaa, että bändi muistetaan muun muassa ikimuistoisesta keikkakokemuksesta, jonka he tarjoavat Yön 40-vuotisjuhlien aikaan.

- Haluan, että minut muistetaan siitä, että olen mies, joka seisoo sanojensa takana. Kun Yöllä tulee 40 vuotta tulee täyteen, vedämme olympiastadionin, Lindholm kertoi laivalla.

Risteilyn jälkeen tavoitettu laulaja avasi tänään vielä lisää Yötä varten kehittelemäänsä suunnitelmaa.

- Minulla on sellainen viisivuotisvisio, että elokuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 2021 Yö-yhtye esiintyy Helsingin olympiastadionilla. Idea voi mennä pipariksi, mutta sen eteen teen töitä. Kehitän bändiä, mietin erilaisia tapoja, missä esiinnymme ja mitä teemme. Bändi pysyy aktiivisenä, tehdään levyjä, ja ainakin kappaleita tarpeeksi usein, kun nythän ei fyysisiä levyjä myydä, kertoi Lindholm.

"Täytyy olla kunnianhimoinen tavoite"

Lindholm uhkuu tarmoa ja pitää olympiastadionin täyttämistä tavoittelemisen arvoisena tavoitteena.

- Vielä en ole stadionia varannut, mutta teen sen kyllä, lupaa tähti.

- Ovat muutkin näitä tehneet. Täytyy olla tavoitteita. Se 40 vuotta on niin iso vuosiluku. Kun ihmisillä on tarpeeksi kunnianhimoinen ja positiivinen tavoite, eläminen tavoitetta kohti on mielekästä. Ei saa mennä sillä asenteella, että "tässä nyt vain sitten laahustetaan eteepäin".

Rohkaisua antaa myös hyvin mennyt Yön 35-vuotiskiertue, joka on antanut Lindholmille osviittaa tämän hetken tilanteesta musiikkikentällä. Hän on entistä vakuuttuneempi siitä, että suurilla areenakeikoilla on oma yleisönsä.

- Ei se haittaa, vaikka tämä ei onnistuisikaan, mutta yritys on kova. Tänä syksynä oli lähemmäs 30 000 ihmistä katsomassa meidän konsertteja, miksei se 40 000 ihmistäkin tulisi täyteen olympiastadionilla, summaa mies.

Lue myös: Olli Lindholm muistelee uransa vaikeinta hetkeä: "Selvisimme siitä porukalla"

Lue myös: IS: Olli Lindholm tahtoi suojattinsa Yö-kiertueelle: "Lisävirtaa vanhoille ukkeleille"

Kilpailut

Uusimmat