Kuva: Handout

Waldo's People ulkomailla keikkailusta: "Aina turvamiehet mukana"

06.08.2017 14:45 - Senja Rapila

Marko Reijonen muisteli Radio Novan haastattelussa erikoisinta fanikohtaamistaan ulkomailla ja pohti sitä, kuinka fanittaminen ulkomailla poikkeaa suomalaisesta tyylistä.

Marko Reijosen luotsaama Waldo's People -yhtye on yksi niistä suomalaisista yhtyeistä, joka tunnetaan ulkomailla asti. Yhtyeen kultavuosia vietettiin 2000-luvulla, kun yhtyeen kappaleet You Drive Me Crazy ja I Dream julkaistiin.

Reijonen kertoo Radio Novan haastattelussa, että vaikkakin kultavuodet ovat takanapäin, tulee yhtyeelle vieläkin fanipostia ulkomailta.

- Eksoottisin paikka mistä sain juuri fanivideon oli Peru. Perulainen kaveri siellä jossain heidän kaupunkinsa kadulla lauloi I Dream biisiä ja oli videoinut sen. Se oli hienoa, Reijonen kertoo.

Ikimuistoisimpia ja muistettavimpia fanikohtaamisia ulkomailla on myös ollut runsain mitoin. Yksi kuitenkin tuli Reijosen mieleen päällimmäisenä, kun niistä häneltä kysyi.

- Oltiin Kanadassa, kun You Drive Me Crazy oli ykkösenä ja I Dream oli kakkosena listoilla. Ne oli isoja hittejä siellä. Meitä kohdeltiin siellä kuin tähtiä. Singlen kannessa oli sitten tämä tatuointi mikä minulla on kädessäni, Reijonen aloittaa.

"Sekosi periamerikkalaiseen tapaan"

Hän kertoo, että meni erään keikan jälkeen vaimonsa kanssa paikalliseen kauppakeskukseen ostamaan jäätelöä.

- Oltiin siinä vaimoni kanssa jätskiä jonottamassa. Ihan normaalisti pidin käsiä taskussa ja jäätelökiskan myyjä näki sitten tuon tatuointini. Se sekosi ihan täydellisesti periamerikkalaiseen tyyliin, että 'ou mai gaad, ou mai gaad'. Rupesi juoksemaan ympyrää ja kahdeksikkoa. Sen jälkeen mentiin levykauppaan ja siellä oli sama tilanne, kun jengi tunnisti tuon tatuoinnin. Se oli iso juttu silloin.

Reijonen mainitsee myös, että fanittaminen ulkomailla eroaa runsaasti suomalaisesta tyylistä.

- Kun Losissa joku Janet Jackson on liikennevaloissa, ei kukaan noteeraa häntä siinä. Sitten kun suomalainen näkee hänet, se sekoaa.

Turvallisuussyistä Waldo's Peoplella on aina ulkomailla turvamiehet mukanaan.

- Turvallisuusasiat on aina viimeisen päälle hoidettu ulkomailla. Aina on ollut turvamiehet varmuuden vuoksi ympärillä.

Lue myös: Cascadan keikka tarjoili silmänruokaa niin miehille kuin naisillekin - katso kuvat keikalta

Lue myös: Raptori villitsi yleisön ysärifestareilla - katso kuvakooste keikalta

Kilpailut

Uusimmat