Kuva: Senja Rapila

Mikko Kuustonen MTV:lle: "Olen urpoillut moneen otteeseen ja ylisuorittanut vanhemmuutta"

10.08.2017 13:30 - Anna Hopi

Kuustonen on saanut aikuiseksi kasvaneilta tyttäriltään palautetta isyydestään.

Laulaja Mikko Kuustonen kertoi MTV:n Kesäterassi-ohjelmassa vanhemmuuden haasteista.

- Aika monelle vaikein asia on se, että alkaa ylisuorittamaan. Jos fokus olisi enemmän lapsen ihmettelyssä ja armollisuudessa ja siinä, että luo turvallisen ympäristön lapsen kehitykselle, ihmiset voisivat paremmin, hän sanoo.

- Ajattelen, että on tärkeää uskoa omaan lapseensa, että hän tekee omat ratkaisunsa elämäntilanteissa. Haluaisin ajatella niin, ettei vääriä ratkaisuja ole.

Kuustonen myöntää, ettei itsekään ole ollut malliesimerkki täydellisestä vanhemmuudesta. Hänen lapsensa, näyttelijät Iina ja Minka Kuustonen ovat molemmat ja aikuisia, ja elävät omaa elämäänsä.

- Olen urpoillut aika moneen otteeseen ja yrittänyt ylisuorittaa. Keskeneräisyys ja kömpelyys on osa hyvää vanhemmuutta. Huomaat, että menit sössimään koko jutun tai ilmaisit liian kovasti oman mielipiteesi. Silloin pyydetään anteeksi ja etsitään toinen reitti.

- Kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, on ollut mielenkiintoista ottaa palautetta vastaan. Olennaisimpia asioita ovat olleet tunnelmat. Millaisessa ilmapiirissä lapsi on kokenut varttuneensa.

Moni tuore äiti kasaa itselleen paineita lukemalla liikaa internetin keskustelupalstoja ja esimerkiksi välillä rajustikin kantaaottavia Vauva.fi-keskusteluja.

- Siellä virkataan niitä sukupuolineutraaleja töppösiä, ja hakataan niitä palleroita biodynaamisista luumuista. Tulee erikoisia lapsia, Kuustonen heittää vitsillä.

Katso koko haastattelu alta.

Lue myös: Mikko Kuustonen epävarmuudesta tauon aikana: "Mietin, löydänkö enää paikkaani"

Kilpailut

Uusimmat