Kuva: Mikko Räsänen

Neon 2 ysärivuosista: "Se oli kostea viidakko, emme tienneet missä heräsimme"

25.08.2017 18:44 - Anna Hopi

90-luvun suosikkibändi eli huippuvuosinaan rock 'n roll -elämää, joka ei kantanut loputtomiin.

1990-luvulla perustettu Neon 2 -yhtye oli alkuvuosinaan kahden komean pitkähiuksisen kundin bändi. Jussi Rainio ja Rami Alanko saavuttivat suosion, josta moni laulaja unelmoi koko ikänsä.

- Suosio tuli yllättäen ja menimme tosi kovaa monta vuotta. Kaikesta emme edes muista mitään. Jälkikäteen ajateltuna kaikki oli enemmän positiivista. Pääsimme mukaan juttuihin, joista olimme haaveilleet pienestä lähtien, Alanko hymyilee We Love The 90's -festivaaleilla.

- Hienoa on myös, että meidän kahden ystävyys on säilynyt näihin päiviin saakka. Sen lisäksi on paljon muitakin ystävyyksiä, jotka syntyivät niiden vauhtivuosien aikana, hän jatkaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Mokat tuli tehtyä 90-luvulla"

Kaiken kaikkiaan 90-luvussa on riittänyt sulateltavaa myöhempinäkin aikoina.

- Se oli kostea viidakko. Olimme popbändi, joka eli rock 'n roll -elämää. Voidaan olla tyytyväisiä, että ne mokat tuli tehtyä silloin, nyt ei enää tarvitse töpeksiä, Jussi Rainio muistuttaa.

Neon 2 -yhtyeen rundit olivat yleensä kolmen viikon mittaisia keikkamatkoja, jolloin esiintymisiä oli joka päivä. Kaksikko myöntää, että se kävi nuorillakin miehillä kunnon päälle.

- Muistan, että meillä oli monesti sellaisia aamuja hotellihuoneissa, että heräsimme ja mietimme, että missähän kaupungissa sitä nyt ollaan. Sokos-hotelli taisi olla meidän sponsori silloin, ja heidän hotellinsa olivat täysin samanlaisia joka paikassa, Alanko sanoo.

- Ja vaikka oltaisiin oltu erikin hotellissa, niin silti oli aamuja, jolloin oli ihan kujalla siitä, missä on ja minne on menossa, Rainio jatkaa.

Kaikista kiireisintä keikkailua kesti nelisen vuotta, jonka jälkeen bändin kitaristi Rami Alanko kyllästyi.

- Kiinnostuin monesta asiasta. Olemme siitä asti pohtineet, että jonain päivänä vielä palaamme lavoille, hän sanoo.

(kuva: Mikko Räsänen)

Fanien kohtaaminen on tänä päivänä erilaista kuin 25 vuotta sitten.

- Kävimme pari viikkoa sitten Jussin kanssa Helsingin keskustassa, niin sieltä joku mies, kenties laitapuolen kulkija, huusi että "katso, tuolla menee Neon 2". Tunnistamista on vieläkin. Aikaisemmin meno oli sellaista, ettemme voineet edes kaupungilla kävellä, koska jouduimme ihmisjoukon ympäröimäksi, Rami Alanko sanoo.

"Jengi tuntee laulujen sanat"

Kemiaa, Polku, Tässä talossa ja Ei yksinäinen unta saa ovat hittejä, jotka kansa tuntee. Neon 2 kiittelee rakkaudesta, jota saa yleisöltä edelleen esimerkiksi We Love The 90's -festivaaleilla.

- Tämänkin festivaalin eturivissä oli ihmisiä, jotka ovat käyneet keikoillamme jo 90-luvulla. Olen tietenkin tehnyt musiikkia koko ajan erilaisissa kokoonpanoissa, ja fanit ovat koko ajan olleet mukana menossa, Rainio kertoo.

- Tässä on myös tietynlaista sukupolven jatkumoa. Fanien lapset ovat myös löytäneet meidät.

Miehet ovat tyytyväisiä siitä, että yleisö muistaa edelleen tutut kappaleet, jotka ovat päätyneet jopa koulujen laulukirjoihin.

- Tämä on ollut todella kivaa. Olen kiitollinen, että saamme vetää kimpassa vieläkin. Mietin, että miten tämä voi olla mahdollista. Jengi tuntee jokaisen laulun sanat. Suhtaudun asiaan ylpeydellä, ja samalla ihmettelen voiko tämä edes olla totta, Rami Alanko summaa tunnelmansa hymyillen.

(kuva: Mikko Räsänen)

Kuuntele alta Neon 2 -yhtyeen keikkojen kestosuosikki Kemiaa.

Lue myös: Neon 2 muistelee 1990-luvun alun hiustyyliään - "Hävettää ja naurattaa"

Kilpailut

Uusimmat