Kaikki artikkelit

Neon 2 on julkaissut uuden singlen Jäljet, jonka musiikkivideossa nähdään fanien lähettämiä kuvia.
Cyan Kicks -nimestä on kiittäminen kitaristi Niila Perkkiötä.
Neon 2 -yhtyeen laulaja Jussi Rainio piti Kemiaa-kappaletta liian positiivisena.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta duon debyyttialbumin julkaisusta. Nyt Neon 2 on julkaissut uuden kappaleen Pieninä palasina.
Kappale on saanut runsaasti palautetta jo ennakkoklipistään.
Jussi Rainio kertoi asiasta yhtyeen Facebook-sivuilla.
Yhtyeen laulaja oli jo pitkään harkinnut kaljua tyyliä.
Uusien kappaleiden tuotantoon Neon 2 ammentaa inspiraatiota Daft Punkista ja The Weekndistä.
Neon 2:n laulajan mielestä esiintyvän artistin on opittava sietämään kosketteluja yleisön taholta.
Uutuuskappale kantaa nimeä Itseni kaltainen.
Jussi Rainio ja Rami Alanko huoltavat ystävyyttään pyytämällä toisiaan remonttiavuksi.
Rainio lääkitsi jännitystään aluksi alkoholilla.
Neon 2 -yhtye ajoi keikkamatkojaan autolla, joka olisi toimintakuntonsa perusteella kuulunut romuttamolle.
Suosion aallonharjalla bändi sai kuulla kuittailua keikkapaikalla olevilta miehiltä.
Rami Alanko ja Jussi Rainio tekivät keikan, joka jäänee mieleen pitkäksi aikaa.
90-luvun suosikkibändi eli huippuvuosinaan rock 'n roll -elämää, joka ei kantanut loputtomiin.