Kuva: Mikko Räsänen

Isän kuolema herätti Tuure Kilpeläisen: "Tajusin, ettei aikaa ole loputtomasti"

04.10.2017 15:10 - Anna Hopi

Kaihon Karavaania luotsaava Kilpeläinen uskalsi heittäytyä muusikon elämään vasta täytettyään 40 vuotta. Viimeiset seitsemän vuotta menestys on seurannut laulajaa.

Lapinlahden vanhan mielisairaala-alueen puissa näkyy ruska. Laulaja Tuure Kilpeläinen, 47, kävelee sairaalan pihalla tyylikkäässä poltetun tiilen sävyisessä takissa. Takki on tuore ostos vintage-kaupasta. Päässä muusikolla on musta fedora. Pihalla tuulee jo kylmästi, mutta Kilpeläistä ei näytä palelevan. Hän esittelee vanhaa sairaala-aluetta mielellään.

Laulaja näyttää olevan kuin kotonaan Lapinlahden entisen mielisairaalan tiloissa. Hän sai ensimmäisten joukossa paikan päältä työhuoneen, kun mielisairaalan lakkauttamisen jälkeen tyhjäksi jäänyt sairaala-alue otettiin pari vuotta sitten jälleen käyttöön. Toista puolta keltaisesta H-kirjaimen muotoisesta rakennuksesta käytetään mielenterveystyöhön, toisessä siivessä taas on taiteilijoiden työhuoneita.

Lapinlahden entisestä mielisairaalasta liikkuu kummitustarinoita. Paikassa ovat käyneet latautumassa suuret suomalaiset taiteilijat Aleksis Kivestä Jean Sibeliukseen, Vesa-Matti Loiriin ja Tapani Kansaan

Kilpeläinen sanoo, että rakennuksessa on rauhallinen henki.

- Kun minulla oli työhuone Vallilassa pari vuotta, en saanut siellä mitään kirjoitettua. Täällä laulut tuntuvat syntyvän kuin itsekseen. Paikassa on hyvä henki. Täällä on henkiäkin, mutta ehkä tein heidän kanssaan heti sinunkaupat, koska ne tuntuvat hyväksyneen minut tähän paikkaan, laulaja kertoo.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Tein edellisen Surusilmäinen kauneus -levyn kappaleista suuren osan täällä. Olin juuri saanut tämän paikan jouluaattona 2015. Välipäivinä hankin tänne huonekaluja ja toin soittimia. Muistan, kun soitin pianoa yksin autiossa talossa. Fiilistelin pimeää mielisairaalaa ja kävelin käytävillä kuin Jack Nicholson konsanaan, hän hymyilee muistoilleen.

- Tammikuussa tuli uusien biisien räjähdys. Oli mahtavaa kävellä paukkupakkasilla tänne Hietalahden hautausmaan poikki tänne tekemään biisejä. Täällä on keskittynyt rauha, ja yhdessä kuukaudessa alkoi heti tapahtua. Minulla on aina hyvä moodi, kun pääsen tänne. Tämä on tekemisen paikka.

Työhuoneen seinillä on Kilpeläisen omia, taidokkaita piirustustöitä, lattiaa koristaa itämainen matto. Huoneen toisessa nurkassa on kirjoituspöytä, toisessa taas piano. Banjo lepää rennosti kirjoituspöytää vasten, ja mukavan näköisellä sohvalla muusikko kertoo ottavansa välillä unet, jos hän kaipaa taukoa työltä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Seinät ovat paksut. Ne on aikanaan suunniteltu pitämään sisällään mieleltäään järkkyneiden asukkaiden huudot. Mutta vaimennus toimii myös toiseen suuntaan. Vaikka naapurihuoneissa majailee muita muusikoita, takaavat paksut seinät hiljaisuuden.

- Tänne ei kuulu mitään, Kilpeläinen kiittelee työhuoneensa rauhaa.

Kaikki Kilpeläisen kappaleet eivät synny työhuoneessa, vaan hän kirjoittaa myös tien päällä.

- Taiteilija on usein tekemisissä mysteerin kanssa. Se, miten biisit syntyvät tai mistä ideoita tulee, on hämmentävä prosessi. Se on ehkä homman taika. Niitä vain tulee jostain. Joskus on myös pakottava tunne, mistä haluat tehdä laulun. On tarve sanoittaa omat tunteensa.

Kilpeläinen katselee ympärilleen.

- Täällä on parantava energia. Tuolla pihalla oli aikoinaan lähde, ja tämä oli arkkitehti Carl Ludvig Engelin viimeiseksi jäänyt rakennus. Tämä oli uudenaikainen mielisairaala, jossa ihmiset saivat hakea rauhaa puutarhanhoidosta ja olla vapaammin. Täällä ovat taiteilijat Aleksis Kivestä Eino Leinoon ja Loiriin huilanneet ja lähteneet pois ehyempinä.

"Isän kuolema herätti miettimään elämän suuntaa"

Tuure Kilpeläinen on luotsannut menestyksekkäästi seitsemän vuoden ajan Kaihon Karavaani -retkuetta. Matka menestykseen on ollut pitkä ja polveileva. Iso elämänmuutos käynnistyi 14 vuotta sitten, kun Kilpeläisen isä sai sydänkohtauksen. Silloin hän alkoi miettiä vakavasti elämänsä suuntaa.

- Isäni sanoi ennen kuin kuoli, että kannattaa miettiä ammattia, jossa et ole jonkun koneen osana. Ehkä hän itse oli. Isäni teki autojen kanssa koko elämänsä töitä. Ensin hän oli ammattikoulussa opettajana. Sitten hän sai elämänsä ylennyksen ja pääsi autokaupan toimitusjohtajaksi. Jossain vaiheessa hänellä oli omakin autokauppa, joka meni lama-aikana konkurssiin ja hän sai turpiinsa siitä, Kilpeläinen kertoo.

- Viimeisinä hetkinään hän totesi, että olisi voinut muutakin elämällään tehdä, kuin pelata näiden autojen kanssa. Ehkä se on vaikuttanut minuun siten, että minua eivät kauheasti kiinnosta autot. Pesin niitä kolme kesää kolmetoistavuotiaasta, että sain ekan basson rahat kasaan, hän toteaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Isäni oli oman aikansa ja olosuhteidensa tulos. Hän tuli köyhistä oloista, ja silloin piti saada keskiluokkaista vaurautta. Kaikki valinnat tehtiin sen mukaan. Ei se ollut sellaista kuin nykyään, että voit valita ja fiilistellä. Voit olla kolkyt ja risat,  ja miettiä jossain kahvilassa, että mikä mun elämän perimmäinen tarkoitus on jonkun leffan jälkeen. Nykyään on helpompaa ihmetellä ja lorvia.

Kilpeläinen kertoo eläneensä lapsuuden, josta ei puuttunut materiaalisella tasolla mitään. Vanhemmat pyrkivät keskiluokkaiseen elämään, jossa lapsilla asiat olisivat paremmin kuin heidän omassa lapsuudessaan.

- Äitini oli Seppälän miestenosaston myyjä 30 vuotta. Hän tartutti minuun kiinnostuksen vaatteisiin ja värisävyihin. Hän oli todella pidetty ihminen ja lämmin persoona. Hänkin on jo poistunut täältä.

- Äiti aina kertoi, miten Kari Tapio tuli hapsutakissaan Kouvolan Seppälään, valaisi koko tilan karismallaan ja kaikilta polvet notkuivat, muusikko naureskelee hyväntuulisesti.

Äiti ei varmaan silloin olisi osannut kuvitellakaan, että tulevaisuudessa hänen Tuure-poikansa kirjoittaisi Kari Tapiolla kappaleita. Mutta sitä ei voinut nähdä vielä tuolloin, sillä nuorella Tuure Kilpeläisellä ei ollut elämälleen suuntaa.

Kilpeläisen vanhemmat eivät olleet käyneet pitkälle kouluja elämässään, joten ohjeita etenemiseen tuli vähän. He eivät myöskään asettaneet pojalleen raameja, jotka hänen olisi täytynyt täyttää. Kilpeläinen muistaa tuottaneensa isälleen pettymyksen vain siinä, ettei mennyt armeijaan.

(kuva: Mikko Räsänen)

Suunnitelmalliseksi nuoreksi Kilpeläistä ei voi kutsua. Hän päätyi lukioonkin vain siksi, että kaverin äiti ehdotti sitä. Koulussa Kilpeläinen huomasi olevansa hyvä piirtämään ja haki Taideteolliseen korkeakouluun, jonne omaksi ihmetyksekseen pääsi 24-vuotiaana sisään.

- Se muutti elämäni. Sain elämään uusia samanhenkisiä ihmisiä ja opettajia, joilla oli mielettömästi annettavaa. Olin nöyränä kuuntelemassa ja halusin imeä kaiken tiedon. En ollut käsittää sitä, että voisin nyt tehdä töitä luovalla alalla. Minulla oli bändivirityksiä, mutta en uskaltanut vielä heittäytyä kunnolla musiikkiin. 

Tuure Kilpeläinen sanoo, että oman intohimo-polun löytäminen kesti pitkään. Hän ehti tehdä kaikenlaisia töitä kokin hommista nettigrafiikkaan ennen kuin uskalsi kokeilla siipiään musiikin parissa. Hän perusti kolmekymppisenä rakastamansa naisen kanssa perheen, johon syntyi kaksi tyttölasta.

Muusikko havahtui 33-vuotiaana sisällään kytevään levottomuuteen. Isän menehtyminen vuonna 2003 oli hänelle pysäyttävä kokemus, joka herätti miettimään syvemmin, mihin hän käyttäisi oman aikansa maan päällä.

- Kun isä kuoli, eteen tuli risteys. Tajusin elämän rajallisuuden, ettei aikaa ole loputtomasti. Ymmärsin, etten voi vaan tehdä koko ajan kaikkea, vaan on valittava joku tie.

(kuva: Mikko Räsänen)

Kilpeläinen oli ollut musiikkimaailman kanssa tekemisissä jo vuosia, vaikka olikin takarivissä ilman suuren yleisön tunnettuutta. Hän oli jo vuonna 1997 kirjoittanut Jonna Tervomaalle Suljettu sydän -hitin. Kilpeläisen ja Tervomaan yhteistyö jatkui läpi vuosien, ja samalla kasvoi lista artisteista, jotka halusivat Kilpeläisen kynästä syntyneitä kappaleita levyilleen.

Muun muassa Jorma Kääriäinen, Kari Tapio, Teleksi, Maarit, Vuokko Hovatta, Jippu, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Johanna Kurkela, Suvi Teräsniska, Laura Voutilainen ja Anna Puu levyttivät Kilpeläisen kappaleita hyvällä menestyksellä.

Vuosia Kilpeläinen oli biisinkirjoittaja ja taustavaikuttaja. Isän kuolema herätti hänet miettimään, mitä hän oikeasti haluaa. Hän halusi astua takarivistä parrasvaloihin.

- Valitsin musiikin ja heittäydyin sen varaan. Halusin soittaa ihmisille ja esiintyä, hän muistelee.

Yhtäkkiä kaikki loksahti paikoilleen. Kilpeläinen perusti vuonna 2010 Kaihon karavaanin. Istuttuaan ensimmäistä kertaa omaan keikkabussiin Kilpeläisestä tuntui kuin hän olisi tullut kotiin.

- Tiedostin yhtäkkiä sen alla kuplineen kulkurin veren, mikä minussa on ollut pienestä pitäen. Se on tuttu turvallinen olo, että maisema ja ihmiset vaihtuvat. Kun keikkailu alkoi, koin että olin kotonani. Kun puhutaan raskaista artistin kilometreistä, mutta en allekirjoita sitä. Se on tie, jossa on luonteva olla, hän sanoo.

- Siinä meni tovi ennen kuin homma meni isoksi, ja se on hyvä. Ehdin kypsyttää juttua ja kantaa niitä hemmetin laatikoita jonnekin räkäiselle lavalle, minne ei tullut paljon yleisöä katsomaan. Se kysyi sitkeyttä. Olen pikku hiljaa uskaltanut uskoa omaan soittamiseen. Meni monta vuotta ennen kuin uskalsin kutsua sitä pää pystyssä sitä ammatikseni.

Kilpeläinen on tyytyväinen siitä, että heittäytyi pelimannin elämään. Silti hän ei vaihtaisi mihinkään tyttäriensä kanssa viettämäänsä aikaa.

- Olen edelleen kiertämisen ohessa isä lapsilleni. Minulla on edelleen kaksi erilaista olemisen tapaa. Olen familyman perheeni kanssa, ja samalla minussa on se kulkuri, joka kiertää bändin kanssa. Molempia tarvitsen, hän sanoo.

- Olisi tosi outoa, ettei olisi sitä, että laitan kotona lohta ja muussia, ja pyydän tytöt syömään. Se on ihan elinehto kaikelle. Peruskivijalka, Kilpeläinen miettii.

(kuva: Mikko Räsänen)

Musiikin parantavaa voimaa konserttisaleihin

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani on yksi Suomen tämän hetken kuumimmista keikkabändeistä. Bändi on julkaissut seitsemän vuoden matkallaan neljä albumia, joista viimeisin Surusilmäinen kauneus nosti Autiosaari-jättihitillään yhtyeen uudelle tasolle. Kulunut vuosi on tuonut bändille platinaa Autiosaari-singlestä, kun kappale ylitti 4 miljoonan kuuntelun Spotifyssa. Biisin musiikkivideotakin on katsottu YouTubessa jo yli 4,5 miljoonaa kertaa.

Autiosaari on äänestetty myös Vuoden radiobiisiksi vuotuisessa Radiogaalassa. Kilpeläinen ja Kaihon karavaani on saanut Emma-ehdokkuuksia, ja bändi palkittiin myös Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtyeenä. Yhtyeellä menee lujaa, sillä bändi tekee kuluneen vuoden aikana yli 120 keikkaa.

Suosiosta kertoo se, että Autiosaari-kappaleen ansiosta Kilpeläistä ja Kaihon karavaania kuunnellaan nyt vauvasta vaariin. Laulaja sanoo, ettei ole vieläkään kyllästynyt soittamaan jättihittiä.

Kilpeläinen nojautuu työhuoneensa sohvalle, ja miettii, että kappaleessa on jotain omaelämäkerrallista ja siksi koskettavaa.

- Parasta on kuitenkin se, että pienet lapsetkin ovat ottaneet tämän kappaleen omakseen, hän hymyilee.

(kuva: Mikko Räsänen)

Autiosaaren ja sen suosion tietävät kaikki. Tuure Kilpeinen puhuukin nyt mieluummin uudesta musiikista. Hän julkaisi tänään uuden Tässä memee vielä hetki -kappaleen ja aloittaa illalla syksyn laajan konserttisalikiertueensa. Ensi viikolla julkaistaan vielä toinen uusi kappale Kai surra saan.

Kappaleet esittelevät yhtyeen kahta vahvuutta - Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani tunnetaan nimittäin sekä riemukkaista ralleista että koskettavasta melankoliasta. 

- Saimme kerran keikan jälkeen idean höyryävään Tässä memee vielä hetki -biisiin. Tiedät sen tunteen, kun olet menossa kavereiden kanssa yössä, ja laitat puolisolle tekstiviestin. Sormi lipsahtaa kirjoittaessa, ja laitat että "tulossa ollaan, mutta tässä memee vielä hetki". Se on hyvän fiiliksen biisi, jossa ollaan löytöretkellä öisellä silkkitiellä. Kompassi näyttää minne sattuu, mutta ollaan kuitenkin tulossa kotiin, Kilpeläinen avaa kappaleen syntyä virnistellen.

Kaihoisa Kai surra saan on tango, joka kysyy, onko surullisia tunteita enää lupa tuntea. Tematiikka lähtee Kilpeläisen omasta pohdinnasta.

- Popmusiikissa on menossa iloinen vaihe ja tietynlainen pintataso kuplii koko ajan. Aistin, että se murtuu ja valtavirtaan tulee muutakin - toivottavasti. Minua kiinnostaa suru siinä mielessä, että tässä ajassa tsempataan ja haipataan paljon, korostetaan positiivisuutta. Tähän ollaan yhtäkkiä opittu ja siitä on tullut smoothien ja kauramaitokahvin ohella muodikas juttu. Ollaan yhä enemmän jenkki-henkisiä, Tuure Kilpeläinen pohtii ja katsoo työhuoneensa ikkunasta ulos.

- Ymmärrän, että melankolisuuden raskas painolasti halutaan feidata pois. Nuori polvi on lähtökohtaisesti paljon positiivisempaa ja se on luontevaa. Mutta mietin, että missä se tsemppihengen raja on, kun on koko ajan niin "hemmetin hyvä fiilis". Alkaa tulla se olo, että surulle ei ole enää sijaa, se vedetään maton alle. On hirtehistä, että samaan aikaan skenessä bailataan aamukuuteen, ja maailmassa tapahtuu isoja asioita. Se vaatii verta ja kyyneliä, ja kantautuu tännekin asti.

Kilpeläisen pohdinta osuu kohtalokkaaseen ajan hetkeen. Haastattelupäivänä uutisvälineet ovat kertoneet Las Vegasissa tapahtuneesta ammuskelusta. Eikä Turun puukotuksestakaan ole kovin kauaa aikaa.

Kilpeläinen miettii, onko tämän ajan yltiöpositiivinen musiikki kuin vastaisku lama-ajalle ja sotaisalle maailmantilanteelle.

- Se, että on koko ajan hyvän fiiliksen bileet käynnissä. Tosiasiassa maailmassa on painetta. Poliittinen ja taloudellinen maailma on murroksessa, enkä ihmettelisi, vaikka se rysähtäisi hetkessä alas. On aika hurja meininki kaiken kaikkiaan. Ehkä tämä viihde on vastavoimana kaikelle rankalle. Ihmiset kaipaavat hetken helpotusta.

Musiikin parantavaa voimaa Kilpeläinen ei kuitenkaan kiistä. Hän sanoo itsekin saaneensa elämänsä kriiseihin apua tietyistä biiseistä, ja toivoo voivansa välittää samaa parantavaa fiilistä yleisölleen. Huomenna alkavalla konserttisalikiertueella eletään riemun ja melankolian kaksinaisuudessa. Show'n ensimmäinen osa on pelkistettyä ja riisuttua soittamista, kun taas toisella puoliskolla laitetaan aivot narikkaan ja laitetaan kunnon bileet pystyyn.

Lokakuun lopussa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani julkaisee vielä kokoelmalevyn, joka noudattaa samaa teemaa, karnevaalien ja syvän kaihon vaihtelua.

"Lavalla voit olla kuningas, prinssi ja eläin"

Lapinlahden entisen mielisairaalassa sijaitsevan työhuoneen seinillä näkyy taitavia piirroksia. Tuure Kilpeläinen kaivaa esille luonnoslehtiönsä ja näyttää, millaisia piirroksia tekee inspiraation iskiessä. Piirustuslehtiö kulkee aina tähden mukana. Seinillä olevat kuvat ovat valmiita taideteoksia, joiden pohjalta painetaan Kaihon karavaanin bändipaitoja. Niiden tyyli on rönsyilevä, luova ja mielikuvituksellinen.

(kuva: Mikko Räsänen)

Kilpeläinen kertoo artistikollegansa Leo Stillmanin laittaneen hänessä liikkeelle piirtämisinnostuksen. Aluksi muusikko hahmotteli paperille kuvia Stillmanista, sitten iski innostus ja nyt laulaja pohtii vakavissaan omaa näyttelyä. Ei olisi mahdoton ajatus sekään, että jossain vaiheessa Tuure Kilpeläinen laittaisi muusikon hanskat naulaan ja piirtäisi kaikki päivät.

Vaikka ajatus ei olekaan lähiaikoina aktualisoitumassa, se on hyvä pitää mielessä huonoina päivinä, jolloin seinä tuntuu tulevan vastaan.

Kaikista vaikeinta Kilpeläisen mukaan on pysyä koko ajan artistina sydän auki.

- Se on kausittaista, välillä voit mennä vähän kiinni. Voit olla rakkaudettomassa tilassa, hän huokaa.

- Kun olet auki ja rakkaudellisessa tilassa, olet auki monelle asialle. Se on pohja, josta kaikkea voi lähteä tekemään. Välillä yhteys vain pätkii, tulee sellaisia aikakausia jolloin ei synny mitään. Esiintymistä ei koskaan voi miettiä suorittamisena, silloin siitä tulee raskasta. Pitää nähdä suurempi valo kaiken ympärillä. Se hyvä, rakkaudellinen fiilis.

(kuva: Mikko Räsänen)

Hän sanoo saavansa paljon voimaa Kaihon Karavaani -yhtyeestä. On tärkeää, ettei Tuure Kilpeläinen ole starbaileva nokkamies, vaan hän kulkee yhtyeensä kanssa samalla keikkabussilla ja on yksi muusikoista.

- Karavaani pitää pääni kasassa. En todellakaan suhaa Bemarilla lavan taakse minuuttia ennen keikkaa, vaan nousemme lavalle yhdessä. Juttelemme bändin kanssa kaikesta, kotiasioistakin. Olemme ystäviä ja tunnemme toistemme siipat, perheet ja vanhemmatkin. Sitä kautta tässä hommassa pysyy järjissään.

- Musiikki on kaiken ytimessä. Starailu, välivalot ja korokkeet tulevat sen seurauksena, että keikat myyvät. Se ei ole pääasia.

Mitä mieltä Kilpeläinen on artistin egosta?

- Se on hyvä tappaa. Ego on hyvä renki, mutta isäntänä huono. Se on rooli ja täytyy valjastaa hyvään käyttöön, että voit keekoilla lavalla ja olla kuningas, prinssi ja eläin...mitä sitten haluatkin olla. Se on kiva leikki. Siitä on olemassa huonoja esimerkkejä, jos rooli jää päälle. Osa persoonaa se kuitenkin on, ja se on mielenkiintoista, hän pohtii.

"Elämästään voi tehdä helvettiä alkoholilla"

Kilpeläinen on seitsemässä vuodessa noussut yhtyeensä kanssa suomalaisen viihteen ammattilaiseksi. Hän on huomannut vuosien varrella työn ilon ja riemun, mutta tullut sinuiksi myös ammatin varjopuolien kanssa. Suomirockin- ja iskelmän historiassa on melko tavallinen tarina, että hotellihuoneiden yksinäiset illat ja riittämättömyyden tunne ajavat tähden etsimään helpotusta alkoholista.

Viimeistään syyskuun puolivälissä sattunut Jari Sillanpään huumekäry herätti tavallisen kansan tajuamaan, että viihdealalla liikkuu ehkä myös viinashotteja vahvempaa pakokeinoa.

Tuure Kilpeläinen toteaa, että pyrkii itse hakemaan elämäänsä balanssia.

- Kyllä sen rankan tilan voi itselleen saada aikaan. Kun olet viihdytysjoukoissa, päihdettä on tarjolla koko ajan ja sen nauttiminen on sallittavaa. Voit juoda vaikka joka päivä, jos haluat, hän sanoo.

- Jos niin tekee, elämä muuttuu rankaksi. Teet hommia darrassa tai kännissä. Se voi päädä pidemmän päälle rankaksi keholle ja psyykelle. En usko, että tämä viihdeala siltikään ajaa ihmistä tekemään sellaista. Se on valinta. Elämästään voi tehdä rankan, ja se voi olla yhtä helvettiä, muusikko toteaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Onhan minullakin kokemusta siitä, että on railakkaammat ajat. Biletät liikaa ja olet väsynyt. Lääkitset tilaasi sillä, millä olo on tullutkin. Tämä juttu on itseä todella lähellä, enkä halua moralisoida. Se voi sattua omalle kohdalle. Jos alan ylevästi jotain sanomaan, olen huomenna rotkossa, hän sanoo suoraan.

Kilpeläinen kokee, että alkoholin suhteen toimii parhaiten sanonta "hyvä renki, huono isäntä", kuten artistin egonkin suhteen. Vaikeinta on hänen mukaansa mennä lavalle, jos esiintyjä käy omassa elämässään jotain vaikeaa läpi, eikä voimia olisi mennä valokeilaan.

- Mielentilasi voi olla vaikka puoli vuotta sellainen, että on siipi maassa eri asioista johtuen. Silti sinun pitäisi mennä ja räiskyä lavalla. Se voi olla raskasta. Jokainen ratkaisee tuon tilanteen eri tavoin. Joku voi joutuakin lääkitsemään itseään alkoholilla, hän pohtii.

- Olen käsitellyt oman elämäni kovia paikkoja lavalla. Jos on tullut eteen raskasta, esimerkiksi kuolemia, olen tehnyt aiheesta biisin. Tunnetta voi käsitellä esityksessä. Ei tarvitse laittaa svengaavaa lippistä päähän ja olla koko ajan bilehai. Musiikin voi valjastaa omaan tekemiseen. Kaikilla ihmisillä on omia inhimillisiä tragedioita. Samaistumispintaa on niin ilossa ja surussa.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Kiitosrukouksia lähtee yläkertaan päivittäin"

Parhaimmat ideansa muusikko kertoo saavansa lenkillä meren rannalla juostessaan. Niin syntyi palasia Autiosaari-kappaleeseen ja monia muitakin isoja Kaihon karavaani -kappaleita. Kilpeläinen sanoo ottaneensa rennon linjan julkisuuteen.

Hän kutsuu hymyillen Suomea Muumilaaksoksi, ja kertoo voivansa kävellä Helsingin keskustassa rauhassa.

- Olen ottanut sen linjan, että voin istua ratikkaan tai metroon kuin muutkin ihmiset. Jos joku tunnistaa ja tulee sanomaan jotain, olen hyvällä meiningillä. Usein ihmiset tulevat sanomaan, että hänelle joku biisini merkkaa paljon. En halua alkaa vainoharhaiseksi. Olen Muumilaakson yksi jäsen, Nuuskamuikkunen, joka soittelee välillä harppuaan välillä, Kilpeläinen virnistää, ja tosiaan muistuttaa fedora päässään hieman tuttua lastenohjelman hahmoa.

Ulkomailla matkailu on kuitenkin tähdelle helpotus, koska silloin hän voi kävellä kaduilla ilman, että kukaan kiinnittää häneen huomiota.

- On äärettömän vapauttavaa, kun yhdenkään ihmisen silmissä ei ole sitä katsetta, että nyt hän tunnistaa sinut. Tunnistan itsessäni sen, että artistilla voi tulla se kohta, ettei jaksa itseään. Haluat päästä itsestäsi pois hetkeksi, hän sanoo.

- Mitä vähemmän julkisuutta kelaa, sitä parempi on olla. Jos alat miettiä liikaa, mitä muut ajattelevat sinusta, saatat joutua hukkaan. Pysyt järjissäsi, kun mietit mikä on seuraava biisi, ja kehität itseäsi soittajana. Tämä on populaarimusiikin ongelma, kun ollaan lehdissä ja telkkarissa. Julkisuus on työväline, että pääset soittamaan isommalle yleisölle, Kilpeläinen peräänkuuluttaa.

- Olen onnellinen saadessani tehdä tätä työtä. Kiitollisuusrukouksia lähtee yläkertaan päivittäin. Ajattelen niin, että jos mieli takertuu asioihin, jotka rasittavat, voit kokea viiden tunnin istumisen keikkamatkalla rankaksi. Koen kuitenkin itse eläväni etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä jotain, mitä rakastan. Toista se on jollan Kalkutassa asuvalla nälkää näkevällä riksamiehellä, joka vetää vesisateessa paljain jaloin kärryjä perässään, ja kyydissä istuu pari turistia. Mielestäni häneltä voisi kysyä, onko hänellä rankkaa. Suomessa tällaisesta rankkuudesta on turha puhua.

(kuva: Mikko Räsänen)

Artistien välisistä ystävyyksistä

Lapinlahden entisen mielisairaalan tiloihin on kasvanut parissa vuodessa taiteilijayhteisö, joka työstää työhuoneissaan omia taiteenlajejaan. Tilaan liittyy vahva historia siellä latautuneiden taiteilijoiden takia, ja ehkä osittain siksi paikkaan on syntynyt solidaarinen yhteisö, joka ajoittain juhliii yhdessä. Yhdessä huoneista kappaleitaan työstää Tuure Kilpeläisen ystävä Yona, jonka kanssa muusikko jakaa kaikki asiansa.

- Artistien väliset ystävyydet syntyvät helposti. Siinä on tietynlaista spirituaalista yhteyttä, hän kuvailee.

- On tärkeää, että löytää hengenheimolaisuutta ja menee sitä kohti. Omista asioista puhuminen on tärkeää. Viime vuosina olen tutustunut Lauri Tähkään paremmin. Soittelemme usein ja puhumme kaikesta. Ammattimme yhdistävät meitä, mutta arjessamme on myös samankaltaisuuksia. Hänelläkin on kaksi tyttöä, jotka ovat tosin vanhempia kuin minulla. Ymmärrän häntä hyvin, hän on ihana tyyppi.

47-vuotias Kilpeläinen ja 43-vuotias Tähkä ovat saman ikäpolven muusikoita, joilla on pelimannitaustaa ja historiaa erilaisten retkueiden nokkamiehinä. Kilpeläinen puhuu kollegastaan lämpimään sävyyn ja kehuu tämän taitoja.

- Late on varmaan suositumpi, mutta käymme soittamassa samanlaisilla festivaaleilla. Hän keikkailee todella paljon. Ihmettelen, miten hän jaksaa, kun hän vielä keikoillaan kiipeilee sähköjäniksenä lavarakennelmiin. Itse en sitä tee. Hän on fyysinen pantteri, mutta myös herkkä jäbä, Kilpeläinen sanoo.

- On selittämätön alue, miten ystävyydet syntyvät, keneen luotat ja kenen kanssa on inspiroitunut olo.

Työhuoneen ikkunasta näkyy ruskaisia puita, jotka pudottelevat värikkäitä lehtiään maahan. Kilpeläinen katsoo pihalle kuin pohtiakseen, mikä vetää hengenheimolaisia yhteen. Tähkän ja Yonan lisäksi läheisiä kollegoita on Kilpeläisellä muitakin. Hän kääntyy katsomaan silmiin, ja kehuu Pirkka-Pekka Peteliuksen ajatusmaailmaa ja viisautta. Kiitollinen Kilpeläinen on myös muusikkojen, Leo Stillmanin ja Kuningasidean Väinö Walleniuksen kanssa syntyneistä ystävyyksistä.

- Näiden ihmisten kanssa voi tehdä yhdessä musiikkia, mutta niin paljon muutakin. Kyse on hengenheimolaisuudesta, hän päättää haastattelun.

Kuuntele alta Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin uusin kappale Tässä memee vielä hetki.

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin viihdyttävä Autiosaari-kiertue jatkuu konserttisaleissa koko syksyn. Lippuja tapahtumaan saat lippu.fi-sivustolta täältä.

04.10. Järvenpää, Järvenpää-Talo
05.10. Espoo, Sellosali
06.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
07.10. Kuopio, Musiikkikeskus
08.10. Tampere, Tampere-Talo
11.10. Varkaus, Warkaus-Sali
12.10. Raahe, Raahesali
13.10. Oulu, Madetojan Sali
14.10. Kuusamo, Kuusamotalo
19.10. Helsinki, Aleksanterin Teatteri
20.10. Helsinki, Aleksanterin Teatteri
21.10. Helsinki, Aleksanterin Teatteri
25.10. Pori, Promenadikeskus
26.10. Vaasa, Ritz
27.10. Jyväskylä, Paviljonki
28.10. Turku, Logomo
29.10. Lahti, Sibeliustalo
02.11. Kerava, Kerava-Sali
03.11. Kuhmo, Kuhmo-Talo
04.11. Ylivieska, Akustiikka
05.11. Seinäjoki, Seinäjoki-Sali
08.11. Huittinen, Risto Ryti -Sali
09.11. Pieksämäki, Poleeni
10.11. Iisalmi, Eino Säisä -Sali
11.11. Mikkeli, Mikaeli
12.11. Savonlinna, Savonlinnasali
15.11. Rauma, Rauma-Sali
16.11. Salo, Teatteri Provinssi
17.11. Imatra, Kulttuuritalo Virta
18.11. Kouvola, Kuusankoskitalo
19.11. Hyvinkää, Hyvinkääsali

Lue myös: Tuure Kilpeläinen Autiosaari-superhitistä: "Saa keikoilla aikaan räjähdyksen"

Lue myös: Kaihon karavaania luotsaava Tuure Kilpeläinen: "En ole bändin yksinvaltias"

Lue myös: Tuure Kilpeläinen kellui paljussa keskellä järveä - Katso kuvat

Lue myös: Tuure Kilpeläinen: "Jokainen keikka tuntuu elämäsi parhaalta hetkeltä"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat