Mikael Gabriel vakavana: "Tiedän nyt, miltä tuntuu olla pelinappula"

15.02.2018 11:15 - Mikko Räsänen

Jos kohtalo olisi päättänyt toisin, tunnettaisiin tämä hurmuri nyt lempinimellä Idols-Mikael. (kuva: Mikko Räsänen)

Tähteyteen liittyy olennaisesti julkisuus. Mikael Gabriel on noussut Suomessa lähestulkoon niin tunnetuksi kuin mahdollista, ja siksi hän ei voi liikkua juuri missään ilman, että tulee huomatuksi. Hän kuitenkin kertoo, että on oppinut elämään tämän tosiasian kanssa.

- Minä ymmärrän, ettei yksityisyyttäni enää ole. Siksi muutin Espooseen metsän keskelle. Siellä ei ole ihmisiä ympärillä, ja jos on, niin nekin on naapureita, jotka jo tuntevat minut. 

- Toki on hetkiä, jolloin yksityisyyden menettäminenkin väsyttää. Olisi kiva lähteä kaupungille ja olla edes joskus kuin ihan kuka tahansa muu. Mutta lopulta yksityisyyden menettäminen ei ole se pahin juttu.

Tuoreille artistilupauksille MG haluaa antaa ohjeita julkisuuden varalle. 

- Yritän eniten selittää uusille tulijoille, että varokaa, mitä annatte itsestänne. Ja ottakaa heti alkuvaiheessa ympärillenne sellaisia ihmisiä, joihin luotatte, jotka uskoo sun juttuun ja jotka ovat hyviä tyyppejä. Välttäkää niitä, jotka menevät rahan tai vallan kautta.

- Yritän siis vain sanoa, että olkaa varovaisia.

X Factor -tuomarointi sopii Mikael Gabrielille siinäkin mielessä, että jos asiat olisivat aikanaan menneet toisin, saatettaisiin MG nykyään tuntea Idols-Mikaelina.

- Minähän olin lähdössä käynnistämään uraani Idolsin kautta, mutta se ei lopulta mennytkään niin hyvin. 

Mikael Gabriel osallistui Idolsin koelauluihin 2007, mutta hänen tiensä tyssäsi jo ensimmäiseen koelauluun.

- Idolsista putoaminen oli se suurin syy, miksi aloin räppäämään.

- Tämäkin on toinen juttu, mitä yritän selittää X Factor kilpailijoille. Eli että se, miten pitkälle pääset tässä ohjelmassa ei lopulta määritä sun elämää tai uraa millään tavalla. 

- Loppujen lopuksi minunkin kohdallani Idols-voitto tai edes finaaliin pääseminen olisi lopulta ollut minulle negatiivisempi juttu kuin se, että tipuin heti ja päätin, että tämä ei ole minun juttuni, vaan alan räpätä.

- Mitäs siitä päätöksestä seurasi? Nyt 10 vuotta myöhemmin olenkin X Factorin tuomarina, Mikael kertoo nauraen.

Kun puhe kääntyy nyt alkaneeseen X Factor -kauteen on Mikael tännä intoa.

- X Factor ohjelmana tuo laadun ja tason ihan eri luokkaan verrattuna kaikkeen muuhun, mitä olen Suomessa nähnyt. 

Hän esimerkiksi hehkuttaa joidenkin artistien itsevarmuutta, kun tulevat esittämään tuomareille itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen valmiin hitin sijaan. Mikael muistuttaa, että valmiiksi tunnettu hitti olisi aina se helppo ratkaisu.

- Kun valmiiksi tehtyä isoa hittiä, herättää se kuulijassa automaattisesti jonkun tunteen. 

- Jos taas tuleekin vetämään oman biisin, mitä kukaan ei ole ikinä kuullut, on rima helvetin paljon korkeammalla. Mutta jos käykin niin, että rakastut siihen biisiin ensikuulemalta, on se kaikkein parasta. 

(juttu jatkuu seuraavalla sivulle)

Kilpailut

Uusimmat