Kuva: Handout

Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö tekevät paluun! Luvassa kolme festarikeikkaa

14.03.2018 10:45 - Iiro Myllymäki

Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö yhdistävät voimansa keikoilla.

Suomi-hiphopin ystäville on nyt ilouutisia, sillä kaksi genren merkittävää yhtyettä ovat tekemässä paluun keikkalavoille. Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö yhdistävät ensimmäistä kertaa voimansa kolmelle yhteiselle festarikeikalle. Nämä kotimaisen hiphopin uranuurtajat juhlivat Rähinä Recordsin 20-vuotista taivalta yhteiskeikoilla heinäkuussa Lahden Summer Upissa ja Sotkamon Vuokatissa juhlittavassa Pipefestissä sekä elokuussa järjestettävässä Tampereen Blockfestissä.

Elastisen ja Iso H:n muodostaman Fintelligensin debyyttialbumi Renesanssi julkaistiin vuonna 2000. Kaksikko on sittemmin julkaissut kuusi Suomen musiikkikentän mullistanutta pitkäsoittoa, joista viimeisimpänä vuonna 2011 ilmestynyt Täytyy Tuntuu.

Kapasiteettiyksikkö julkaisi vuosina 2001-2006 viisi uraa uurtavaa albumia, joilta muistetaan mm. Pakko Saada Sut ja Tää On Mun Stadi -kappaleet.  Andu, Tasis ja Uniikki ovat jättäneet jälkensä suomiräpin historiaan erinomaisilla live-esiintymisillään toimien suunnannäyttäjänä seuraavien sukupolvien hiphop-artisteille.

Rähinä Records -levy-yhtiö juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista taipalettaan. Rähinä on julkaissut yli 50 albumia ja nostanut koko kansan tietoisuuteen muun muassa Cheekin, Brädin ja Nelli Matulan.

Lue myös: Elastisen ja Rähinän keikka peruttiin viime tipassa - epämääräinen syy

Kilpailut

Uusimmat