Kuva: Shutterstock

Parhaat debyyttialbumit laitettiin järjestykseen - yllättääkö ykkönen?

16.10.2018 14:45 - Lauri Kujanpää

Led Zeppelenin ensimmäinen tekele päätyi sijalle 2.

Rock-albumeita on rankattu paremmuusjärjestykseen niin kauan kun niitä on tehty. Nyt Classic Rock -lehti antoi lukijoillensa mahdollisuuden äänestää kaikkien aikojen parhaat debyyttialbumit ja tuhansien äänien jälkeen nämä saatiin järjestykseen. Sivusto esitteli 100 eniten ääntä saanutta albumia ja viiden parhaan joukkoon nousi sellaisia nimiä kuten Boston, Van Halen ja Guns 'N Roses.

Alta voit lukea viiden kärjen. 

5. The Wildhearts – Earth Vs The Wildhearts

Vuonna 1993 julkaistu albumi nousi Iso-Britanniassa listalla sijalle 46. Yhtye on esittänyt jälkikäteen albumin keikoilla kokonaisuudessaan, kun sen julkaisusta oli kulunut 15 vuotta sekä 20 vuotta.

4. Boston - Boston

Järisyttävään maailmanmaineeseen jo heti debyytillään ponnahtanut Boston myi esikoisalbumiaan miljoonia kappaleita Yhdysvalloissa. Se on kaikkien aikojen toiseksi myydyin debyytti heti Guns ´N Rosesin Appetite For Destructionin jälkeen. 

3. Van Halen - Van Halen

Elokuussa 1978 julkaistu Van Halen on myynyt pelkästään USA:ssa yli 10 miljoonaa kappaletta. Se sisältää hitit Runnin´ With the Devil sekä Ain't Talkin' 'Bout Love. Myöskin kitarasankari Eddie Van Halenin soolotyylinäyte Eruption kuultiin albumilla ensimmäisen kerran.

2. Led Zeppelin - Led Zeppelin 1

Rockjärkäleen esikoisalbumi näki päivänvalonsa jo vuonna 1969. Yhtyeen legendaarinen kitaristi Jimmy Page maksoi levyn 1700 punnan studiokulut omasta pussistaan ja otti taloudellisen riskin. Tuo riski taisi kannattaa, sillä Zeppelinistä tuli lopulta historian suurimpia rock-yhtyeitä.

1. Guns N’ Roses – Appetite For Destruction

Kaikkien aikojen myydyin debyyttialbumi ei ole ehkä yllättävästi sijalla yksi. Appetite For Destructionia on hehkutettu aina ja se nosti Gunnarit megasuosioon. Lähes kaikkia albumin kappaleita kuullaan edelleenkin yhtyeen keikoilla.

Lue myös: Parhaat metalliriffit rankattiin artistien toimesta - listalla useita yllättäjiä

Lue myös: Kaikkien aikojen top10-albumit listattiin - kerro mielipiteesi!

Lähde ja koko lista: Loudersound

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat