Kuva: Ville Juurikkala

Nightwish tiedottaa: Uusi albumi keväällä, alkuperäisrumpali ei palaa yhtyeeseen

16.07.2019 15:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nightwish kertoo asiasta verkkosivuillaan.

Suomalainen menestysyhtye Nightwish ilmoittaa verkkosivuillaan, että on aloittanut työskentelyn yhtyeen yhdeksännen studiolevyn parissa, joka julkaistaan ​​keväällä 2020. Nightwishin edellinen albumi Endless Forms Most Beautiful julkaistiin maaliskuussa 2015.

Viisi vuotta sitten monet fanit surivat, kun yhtyeen alkuperäisrumpali Jukka Nevalainen jäi pois kärsittyään vakavista uniongelmista. Tiedotteessa Nevalainen kertoo, että ei pysty enää palaamaan takaisin, ja bändissä häntä tuuraava Kai Hahto astuu viralliseksi yhtyeen jäseneksi.

- Nyt on kulunut viisi vuotta vaikeasta päätöksestäni siirtyä syrjään yhtyeen rumpalin paikalta vaikeasta unettomuudestani johtuen. Niin kuin arvelinkin, päätös osoittautui oikeaksi. Olen voinut viime aikoina mainiosti eivätkä uniongelmat ole enää juuri lainkaan läsnä. Olen myös pystynyt keskittymään enemmän yhtyeen asioihin jotka tapahtuvat ”verhojen takana”, Nevalainen sanoo ja jatkaa:

- Olen päättänyt olla ottamatta riskiä palaamalla bändin soittajaksi takaisin.
Rakas ystäväni Kai Hahto ottaa paikkani bändin kokopäiväisenä jäsenenä. Huolehdin jatkossakin taustalla olevista asioista ja odotan innokkaasti, mitä muita seikkailuja elämässä on tarjolla.

Yhtyeen basisti Marko Hietala kiertää tällä hetkellä sooloyhtyeellään. Voit lukea miehen haastattelun tästä.

Lue myös: Nightwishin Marko Hietala hukuttaa surun töihin - "Ennen tein hommia liikaa"

Lue myös: Tarja Turunen Nightwish-jäsenestä: "Kävimme asiat läpi"

Lähde: Nightwish

Kilpailut

Uusimmat