Kuva: AOP

Suomen-keikan perunut Cardi B perui taas keikan, nyt uhkaavampi syy - "Olen niin pahoillani"

31.07.2019 14:15 - Iiro Myllymäki

Cardi B:tä kohtasi turvallisuusuhka, jota poliisi nyt tutkii.

Hittiräppäri Cardi B, 26, on joutunut perumaan keikkansa Yhdysvalloissa Indianapolisissa. Indianapolisin poliisi tiedotti Twitterissä, että se oli saanut tietoonsa artistiin kohdistuvan uhkauksen, jonka vuoksi keikka päätettiin perua aivan viime hetkillä.

”Tähän ei liity välitöntä riskiä yleisölle eikä meneillään ole juuri nyt mitään tilannetta. Tutkinta on käynnissä”, poliisi tiedotti.

Cardi B on kertonut faneilleen asiasta Instagramissa ja pahoitellut tilannetta. Nainen jakoi päivityksessään videomateriaalia keikkapaikalta harjoituksistaan.

Haluan, että tiedätte, että olin keikkapaikalla tänään. Harjoittelin ja aloin tehdä meikkiä. Esitys peruttiin turvallisuusuhan takia, ja uhkaa tutkitaan nyt. Minun turvallisuuteni ja teidän turvallisuutenne on etusijalla. Haluan kiittää keikkapromoottoreita, jotka ovat jo aikatauluttaneet keikalle uuden ajankohdan. Olen pahoillani. En ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa, enkä ota mitään riskejä. Rakastan teitä”, Cardi B kirjoittaa. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Cardi B:llä on historia keikkojen perumisen suhteen. Helsingin Flow Festival -kävijät pettyivät, kun räppäri perui elokuisen Flow-keikkansa. Syyksi ilmoitettiin festivaalista riippumattomat aikataulutusongelmat. Cardi B ilmoitti toukokuun lopussa peruuttavansa useita keikkoja lääkärin määräyksestä, sillä hänen piti ottaa aikaa toipuakseen kauneusleikkauksistaan. Viime vuonna Cardi B perui Ruisrock-esiintymisensä raskauden vuoksi.

Lue myös: Fanit voivat huokaista helpotuksesta - Cardi B:n rajulle Twitter-postaukselle saatiin selitys

Lue myös: Cardi B esitteli pepputatuointiaan keikalla - katso kuvat  

Lähteet: Metro.co.uk, USA Today

Kilpailut

Uusimmat