The Killers -laulaja on närkästynyt pilailuista
The Killers ei pidä siitä, että ihmiset tekevät pilaa heidän Human-kappaleesta. Yhtyeen keulakuva Brandon Flowers on ahdistunut siitä, kuinka ihmiset matkivat ja tekevät pilaa heidän kappaleestaan. Flowersin mukaan ihmiset tulkitsevat kappaleen väärin.
Brandon kertoo Brittilehti Daily Starin haastattelussa:
"Harvemmin välitän mitä ihmiset ajattelevat, mutta en usko ihmisten ymmärtävän 'Human'-kappaletta. He pitävät sitä hölynpölynä, mutta minä todella mietin noita lyriikoita ja miten sovitan ne kappaleeseen."
The Killersin Human-kappaleen lyriikat perustuvat kirjailija Hunter S. Thompsonin lainaukseen, kun kirjailija vertaili Yhdysvaltalaista yhteiskuntaa. Hän kyseenalaisti oliko Yhdysvallat kasvattamassa ihmisiä vai tanssijoita. (Killersin Human-kappaleessa lauletaan "Are we human or are we dancers".)
Vuonna 2002 perustetun yhdysvaltalaisen indie rock -yhtyeen hitti Human on soinut tiuhaan myös Voicella. Suuren yleisön tietouteen yhtye nousi vuonna 2004 julkaistulla Hot Fuss -albumilla ja etenkin hittisinglen Somebody Told Me avulla.