Kuva: AOP

Volbeatin Hartwall Arena -keikka perutaan Postin tukilakon vuoksi, fanit raivoissaan: "Voi p*rkele"

26.11.2019 18:39 - Iiro Myllymäki

Yhtyeen oli määrä esiintyä keskiviikkona.

Tanskalaisen hevisuuruuden Volbeatin oli määrä esiintyä Helsingissä Hartwall Arenalla keskiviikkona 27. marraskuuta, mutta keikka on jouduttu perumaan. Syyksi bändi tiedottaa Postin tukilakosta aiheutuneet logistiset ongelmat. Lakko pysäyttää Suomen lipun alla merellä kulkevan rahtiliikenteen, ja tämän takia konsertin järjestämiseen tarvittavaa kalustoa ei saada ajoissa Helsinkiin.

Asiasta ilmoittaa konserttijärjestäjä Live Nation. Yhtye on ilmoittanut asiasta myös Facebookissa.

”Monet ihmisistä ja palveluista, joita tarvitsemme saadaksemme soittajat, kiertuehenkilökunnan ja kaluston turvallisesti Helsinkiin ja pois Helsingistä, ovat lakossa ja meidän on mahdotonta saapua kauniiseen kaupunkiinne ajoissa show’ta varten”, yhtye kirjoittaa.

Volbeat lisää toivovansa, että lakkoilulla on lopulta positiivisia vaikutuksia. Uutta Suomen-keikkaa suunnitellaan jo heidän mukaansa.

”Nähdään ensi vuonna”, Volbeat lupaa faneilleen. Koko Facebook-päivityksen voit lukea tästä linkistä.

Yhtyeen fanit ovat ottaneet keikan peruuntumisen vastaan raskain mielin. Facebook-päivityksen kommenttikenttä on täyttynyt kymmenistä pettyneistä kommenteista.

”Voi perkele.”

”Tästä voi vaan kiittää Postin isoja kihoja kun vaan oma perse kiinnostaa.”

”Todella ikävää kuulla tämä. Mutta toivottavasti näemme pian!”

”Mitä v*ttua nyt oikeesti?”

Volbeatin keikalle lipun ostaneet saavat rahansa takaisin. Jotta rahat saa takaisin, tulee täyttää Ticketmasterin palautuslomake, joka löytyy tästä linkistä.

Lue myös: Volbeat-keulakuva sai yksinkertaisen neuvon Lemmy Kilmisterilta - "Hän oli täysin oikeassa"

Lue myös: Volbeatin solisti Michael Poulsen: "Olen varma, että henkiä on olemassa"

Juttua muokattu 26.11. klo 18.53: Yhtye kirjoittaa päivityksessään toivovansa lakolla olevan positiivisia seurauksia, ei uskovansa.

Kilpailut

Uusimmat