Kuva: AOP

Metallica peruu kaksi keikkaa - syynä James Hetfieldin tärkeät hoidot

25.02.2020 16:45 - Lauri Kujanpää

Hetfield päätyi vieroitushoitoon viime syksynä.

Metallica joutui perumaan viime syksynä Australian-kiertueensa, kun yhtyeen keulahahmo James Hetfield, 56, päätyi vieroitushoitoon.

Nyt Hetfield on kertonut faneilleen Metallican Facebook-sivulla, että bändi joutuu perumaan vielä muutaman keikkan miehen hoitojen vuoksi.

"Rakas Metallica-perheeni,

Minua satuttaa kirjoittaa tämä, mutta en pysty esiintymään Columbuksessa sekä Lousvillessa tänä vuonna", Hetfield aloittaa ja viittaa muutamaan suureen konserttiin Yhdysvalloissa.

"Minulla on muutama hyvin tärkeä hoitotapahtuma juuri kyseisinä viikonloppuina ja niitä ei voi siirtää. Pyydän anteeksi kaikilta faneilta, jotka ovat ostaneet liput..."

Hetfield myös kirjoittaa, että mielenterveys täytyy laittaa muiden asioiden edelle.

"Totuus on, että en ole priorisoinut terveyttäni tarpeeksi korkealle viime vuosien kiertueilla ja nyt tiedän, että mielenterveyteni on tärkein asia".

Yhtye aikoo näillä näkymin kuitenkin soittaa muut keikkansa.

Näet koko postauksen alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Hetfield esitti vastikään edesmenneen ystävänsä Eddie Moneyn tuotantoa muistotilaisuudessa. Voit katsoa videon täältä.

Lue myös: Metallica-laulaja James Hetfield esiintyi akustisesti - soitti edesmenneen ystävänsä tuotantoa

Lue myös: Metallica-keulahahmo palasi julkisuuteen vieroitushoidon jälkeen: "En tiedä, mitä tulemme tekemään"

Lue myös: Metallican Lars Ulrich puhuu James Hetfieldista - "Hän tekee, mitä hänen täytyy"

Kilpailut

Uusimmat