Gwen Stefani ei saa kappaleita aikaiseksi. No Doubtin uusi levy vaarassa?
No Doubt -yhtyeen keulahahmo ja soolouraltaankin tunnettu Gwen Stefani on joutunut umpikujaan uusien kappaleiden kirjoittamisen suhteen. Tähti paljastaa Elle-lehdelle, ettei usko pystyvänsä kirjoittamaan enää ainuttakaan hittiä.
Laulajatar Gwen Stefani olisi halunnut laulaa No Doubtin paluukiertueella uusia kappaleita, mutta neito paljastaa, ettei saanut sellaisia aikaiseksi. Yhtyeen settilista koostuu siis ainoastaan vanhoista kappaleista.
"Haluan palavasti kirjoittaa levyllisen uusia kappaleita. Haluan tehdä kaikki muut biisinkirjoittajat kateelliseksi. Voi olla, etten enää koskaan kirjoita yhtäkään kappaletta", Stefani pohtii Ellessä.
No Doubtin olisi määrä julkaista myös uusi albumi paluukiertueen lisäksi.
Kilpailut
Uusimmat
WhatsAppissa näkyy jatkossa myös mainoksia
Passin ja henkilökortin hintoihin muutoksia
Onko talviturkki heitetty? Katso millaisia lämpötiloja Suomen vesissä Forecan mukaan tällä hetkellä on
Jälleen lastenpyörien takaisinveto - ollut myynnissä muun muassa Citymarketeissa ja Budget Sporteissa
Juhannus vaikuttaa HSL:n joukkoliikenteeseen
Näytä lisää