Kuva: Shutterstock

Palkittu Rock Camp -nuortenleiri johti uuden bändin syntyyn: "Tosi tiukkaa kamaa tulossa"

10.06.2020 13:45 - Iiro Myllymäki

Eläköön SuomiRock -gaalassa palkitun musiikkileirin aiemmat osallistujat ovat perustaneet bändin ja äänittäneet ensisinkkunsa.

Viime vuonna Eläköön SuomiRock -gaalassa palkittiin 5000 euron arvoisella SuomiRock-stipendillä Rock Camp ry. Rock Camp on vuodesta 2009 alkaen järjestetty musiikkileiri 11-17-vuotiaille rockista kiinnostuneille.

Nyt joukko aiempia leiriläisiä on päässyt äänittämään oman singlen. Leirillä opettava Battle Beast -bändin solisti Noora Louhimo kertoo Soundwave Explosion -nimisen bändin työskentelystä ja Scream and Shout -sinkun teosta.

- Olemme vieneet tätä nyt eteenpäin niin, että nuorista leiriläisistämme on muodostettu bändi, ja olemme Olli Anttilan kanssa ottaneet haltuun heidän ensimmäisen singlensä tuottaminen ja opettaminen siitä, minkälaista on tehdä musaa ja työskennellä studiossa, Louhimo kertoo Radio SuomiRock -kanavan Matti Mäki-Kokkilan haastattelussa.

Rock Camp -kokemukseen kuuluu hyvän fiiliksen luominen ja nuorten kannustaminen tutustumaan laaja-alaisesti rock-musiikkiin. Noora Louhimon lisäksi Rock Campilla opettaa muun muassa The Voice of Finlandista tuttu Antti Railio.

Venla Sippola on Soundwave Explosion -yhtyeen laulaja. Hän on ollut innoissaan bändin ensisinkun teosta.

- Biisi on täyttä rockia bluesvaikutteilla. Säröä tulee olemaan totta kai. Tosi tiukkaa kamaa on tulossa, Sippola kuvailee.

Tuottaja Olli Anttila kertoo, että kappaleen on määrä valmistua jo viikon sisään, mutta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Lue myös: Oletko sinä todellinen kitarajumala? Radio SuomiRock etsii Suomen kovimpia kotikitaristeja

Lue myös: Klamydian Vesku Jokinen bändin nimen synnystä: "Tyhmin ehdotus valittiin"

Voice.fi ja SuomiRock kuuluvat Bauer Mediaan.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat