Kuva: AOP

Black Sabbath -kitaristi muistelee yhtyeen legendaarista paluukeikkaa: "Olin hermostunut"

16.07.2020 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Osbourne oli jo aloittanut menestyksekkään soolouran ja saanut potkut Black Sabbathista.

Vuonna 1985 nähtiin suuri hetki, kun Black Sabbathin alkuperäisjäsenet, Tony Iommi, Geezer Butler, Ozzy Osbourne ja Bill Ward soittivat ensimmäistä kertaa yhdessä sen jälkeen, kun Osbourne oltiin potkittu pois yhtyeestä ja mies oli jo suositulla soolouralla. Kyseinen paluuhetki koettiin Live Aid -hyväntekeväisyystapahtumassa.

Iommi muisteli kyseistä päivää Sirius XM -radiokanavan haastattelussa.

- Minusta se oli hienoa ja mahtavaa olla jälleen jätkien kanssa. Tietenkin olo oli myös hieman surrealistinen, sillä tulin sinne suoraan studiosta. Emme ole juurikaan ennen tehneet niin, että olemme keskeyttäneet studiotyön keikan takia, Iommi pohti ja jatkoi:

- Nyt ehdimme treenata keikkaa varten tyyliin yhden tunnin ja sitten olimmekin jo lavalla. Olin hermostunut, koska en tiennyt oikein mistään mitään emmekä olleet soittaneet sillä kokoonpanolla pitkään aikaan. Hyvin se lopulta meni.

Miltä kyseisellä keikalla sitten näytti? Voit katsoa alta.

Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: Black Sabbath -kitaristin huutokauppa onnistui - yli 20 000 euron potti lahjoitettiin sairaaloille

Lue myös: Voisiko Black Sabbath vielä keikkailla? Kyllä, jos Tony Iommilta kysytään

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat