Kaikki artikkelit

Hollywood Vampiresissa soittavat muun muassa Johnny Depp sekä Alice Cooper.
- Emme voisi enää ylittää sitä, mitä olemme tehneet, Osbourne sanoo SiriusXM-kanavan haastattelussa.
Scent of Dark -niminen biisi on instrumentaalikappale.
Iommi on kuullut Hietalan laulaman version Neon Knights -kappaleesta.
Viime vuosina artistielokuvat ovat menestyneet varsin hyvin.
Heaven And Hell olisi julkaissut uutta musiikkia, jos Dio ei olisi menehtynyt, sanoo Iommi.
Iron Man kuultiin yhtyeen toisella albumilla Paranoid.
Osbourne oli jo aloittanut menestyksekkään soolouran ja saanut potkut Black Sabbathista.
Iommi myös puhui Ronnie James Diosta.
Iommi kiittää ostajia Facebook-sivullaan.
Black Sabbath soitti jäähyväiskeikkansa vuonna 2017.
Iommi muistuttaa, että lääkärit ja hoitajat ovat tärkeitä.
In Conversation with Tony Iommi -puhekeikka järjestetään Helsingin Finlandia-talolla.
Tony Iommi syntyi 19. helmikuuta vuonna 1948.
Tommy Iommi on sitä mieltä, ettei yhtye lähde enää koskaan maailmankiertueelle.
Black Sabbath -kitaristi suunnittelee uusien kappaleiden kirjoittamista.