Tehosekoitin: Keikkailu ei kyllästytä!

10.07.2009 07:04 -

Vuonna 2004 hajonnut Tehosekoitin palasi tänä kesänä yhteen heittämään festarikeikkoja. Bändi kertoo, että viiden vuoden takainen lopettamispäätös ei kuitenkaan johtunut siitä, että yhtye olisi kyllästynyt keikkailuun.

Kitaristi Matti kertoi Voicen Musiikkiuutisille, että Suomenkin kokoisessa pienessä maassa keikkailussa on mahdollista pitää mielenkiintoa yllä, kaikki on kiinni artistin omasta suhtautumisesta:

"Se on itsestä kiinni millaista keikkailusta tekee. Meillä tuli onneksi jossain vaiheessa sellainen, että avautui se musiikki ja improvisaatio. Siksi oli sellainen fiilis, että aina kun esiinnytään, niin se on jollain tapaa erilaista - soitettu eri tavalla. Sen takia keikkaa oli aina mukava odottaa.

Jos bändin intressit ovat kuitenkin muualla kuin musiikillisissa arvoissa, voi syntyä tilanne, jolloin yhtye ei enää välttämättä jaksa innostuakaan keikkailusta.

"Jos lähtökohtaisesti homman motivaatio ei ole niin musikaalinen, vaan on enemmän innostunut esimerkiksi flyereiden jakamisesta. Silloin keikkailu voi koitua vähän ongelmaksi".

Bändi on kuitenkin painottanut, ettei yhtyettä nähdä kesän keikkojen jälkeen enää yhdessä.

Kilpailut

Uusimmat