Suosittu r'n'b-tähti puhkesi kyyneliin ja keskeytti keikan – yleisö ihmeissään

20.07.2009 11:14 -

Suosittu jenkkiläinen r'n'b-stara Ne-Yo ihmetytti yleisöään viime viikolla esiintyessään Manchesterissa, Englannissa. Laulaja nimittäin puhkesi kesken keikkansa kyyneliin ja poistui lavalta.

Laulaja oli kertonut heti keikan alkuun yleisölle, ettei voi hyvin. Mies kuitenkin päätti jatkaa esiintymistään. Tähti kuitenkin puhkesi yhtäkkiä kyyneliin esitettämänsä Michael Jacksonin Off The Wall -kappaleen jälkeen. Osa MEN-areenalle laulajaa kerääntyneistä katsojista reagoivat hämmentävään tapahtumaan taputtamalla, osa buuaamalla, kertoo tmz.com

"Minä en osaa koskaan sanoa milloin lopettaa. Manchesterin keikalla minun olisi pitänyt tajuta omat rajani, mutta jatkoin silti keikkaa. En ole koskaan aiemmin joutunut keskeyttämään esiintymistäni. Nyt puhkesin kyyneliin, enkä häpeä sitä lainkaan", Ne-Yo kirjoittaa blogissaan.

Laulajan yhtäkkinen itkuun purskahtaminen on saanut monet internet-bloggaajaat kiusoittelemaan tähteä ja kyseenalaistamaan hänen miehisyyttään.

"Kukaan joka kyseenalaistaa miehisyyttäni tämän tapauksen takia voi miettiä itse miten käyttäytyisi tilanteessani. Jos sinulle rakas henkilö uhataan ottaa luotasi pois, ja kestät sen itkemättä olet vahvempi kuin minä. Ja te kaikki typerät bloggaajat voivat painua helvettiin", laulaja uhoaa.

Kilpailut

Uusimmat