Kuva: All over Press

Klassikkobiisi ilmestyi Kissin settilistaan kesken keikan - "Vedimme sen ilman harjoittelua"

31.01.2021 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Paul Stanley piti ennätyksiä rikkonutta keikkailtaa onnistuneena.

Legendaarinen rock-jyrä Kiss esiintyi 31. päivä joulukuuta Dubaissa järkälemäisessä striimispektaakkelissa, joka rikkoi lopulta myös ennätyksiä.

Keikalla nimittäin nähtiin kaikkien aikojen korkein liekkisuihku sekä kaikkien aikojen eniten samanaikaisia liekkejä konsertissa, ja tämä oikeutti pääsyn Guinness World Records -ennätysten listalle.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Stanley piti iltaa onnistuneena.

- Jos ajattelee, että emme ole soittaneet vuoteen ja esiinnyimme paikassa, jossa ei ollut yleisöä, niin se oli oikein hyvä ilta. Varsinkin pommit ja ilotulitukset olivat ällistyttäviä, mies kertoi The Rock Experience With Mike Brunn -ohjelman haastattelussa.

Stanley myös puhui siitä, miten Strutter-klassikkokappale ilmestyi settilistaan varsin nopealla aikataululla.

- Itse asiassa soitimme sen, koska meille sanottiin "teidän täytyy esiintyä pidempään". Emme olleet vielä keskiyön kohdalla, joten katsoin jätkiä ja sanoin: "Soitetaanko Strutter?". Vedimme sen ilman harjoittelua.

Lue myös: Kiss-legenda Gene Simmons: "Olen 71, koska en ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia"

Lue myös: Kissin striimikeikka rikkoi ennätyksiä - katso maistiainen huimasta illasta

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat