Kuva: AOP

Anssi Kelan elämäkertakonsertit jatkuvat syksyllä - "Kokonaisuus, jollaista ei olla ennen nähty"

15.06.2021 12:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kiertue pysähtyy useassa eri kaupunkissa loka-joulukuussa.

Emma-palkittu Anssi Kela, 48, vie loppuunmyytyjä saleja keränneet Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonserttinsa nyt teattereihin ympäri Suomea. Uusia esityksiä järjestetään Jyväskylän, Kuopion, Oulun,  Seinäjoen ja Tampereen kaupunginteattereissa sekä Helsingin Bio Rexissä loka-joulukuussa 2021.

Mun täytyy kävellä näin -esitykset ovat yhdistelmä konserttia, monologia ja filmiä. Yksi mies, laulut ja tarinat. Kitara, näyttämö ja valkokangas. Artisti avautuu yleisölleen, kertoen tarinansa omin sanoin. Niin hyvät ja hauskat kuin vaikeatkin hetket.

Anssi Kelan omin sanoin: - Näiden konserttien tekeminen tuntuu koko urani suurimmalta saavutukselta. Kaksikymmentä vuotta sitten en olisi osannut tehdä mitään tällaista, kymmenen vuotta sitten en olisi uskaltanut. Nyt olen riittävän kokenut ja rohkea viemään soolokonsertin uudelle tasolle: esittämään kokonaisuuden, jollaista ei olla ennen nähty.

Poikkeuksellinen konsepti toteutettiin ensimmäistä kertaa vuodenvaihteessa 2019 / 2020. Haltioituneen vastaanoton saanut esitys teki vaikutuksen nimenomaan ainutkertaisuudellaan ja avoimuudellaan. Nyt suuren suosion saavuttaneet elämäkertakonsertit päästään vihdoinkin järjestämään loppuun muillakin kysytyillä paikkakunnilla.

Päivämäärät:

Ke 20.10.2021 Seinäjoki, Kaupunginteatteri

La 6.11.2021 Tampere, Tampereen Teatteri

Su 14.11.2021 Jyväskylä, Kaupunginteatteri

To 25.11.2021 Oulu, Kaupunginteatteri

Ke 1.12.2021 Kuopio, Kaupunginteatteri

La 11.12.2021 Helsinki, Bio Rex

Liput tulevat myyntiin torstaina 17. kesäkuuta 2021 klo 9 osoitteessa livenation.fi.

Lue myös: Anssi Kela on tehnyt puolisonsa kanssa diilin, milloin pitkät hiukset saavat lähteä

Lue myös: Tätäkö on todellisuus? Anssi Kela julkaisi Vain Elämää -kulisseista kuvan, joka herättää hilpeyttä

Kilpailut

Uusimmat