Kuva: AOP

Voisiko Mötley Crüen ja kumppaneiden stadionkiertue saapua Eurooppaan? 'Olemme miettineet asiaa'

15.07.2021 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhdysvalloissa tapahtuvalle kiertueelle on myyty jo valtava määrä lippuja.

Kesällä 2022 Mötley Crüe kiertää yhdessä Def Leppardin, Poisonin sekä Joan Jetts & The Blackheartsin kanssa stadioneita Yhdysvalloissa. Kiertueen piti tapahtua ensin vuonna 2020 ja sen jälkeen 2021, mutta koronapandemian vuoksi sitä siirrettiin.

- Halusimme todellakin mennä jo tänä vuonna, mutta olisi ollut riski aloittaa kiertue ja jättää se sitten kesken. Odotan kuitenkin tulevaa innolla, Mötley Crüen johtohahmo Nikki Sixx kertoi 95.5 KLOS -radiokanavalle.

Sixx sanoi, että megakiertue voitaisiin tuoda myös muualle kuin Yhdysvaltoihin.

- Meillä on noin 30 stadionia buukattuna Amerikassa ja saatamme tuoda koko paketin Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan sekä Japaniin. Emme tiedä sitä vielä, mutta esimerkiksi Def Leppardin kanssa olemme todella läheisiä, mikä on mahtavaa. Jos lähdemme muualle, niin ehkä koko kokoonpano on sama. Kyseessä on nimittäin mahtava ulkoilmassa tapahtuva bileilta.

Billboardin mukaan jo tammikuussa 2020 kiertueelle oltiin myyty miljoona lippua 130 miljoonan dollarin arvosta.

Kyseessä tulee olemaan ensimmäinen kerta, kun Mötley Crüe esiintyy lopettamispäätöksensä jälkeen.

Lue myös: Nikki Sixxiä pyydettin aikoinaan liittymään suosittuun rock-yhtyeeseen - "He etsivät basistia"

Lue myös: Nikki Sixxiä pyydettin aikoinaan liittymään suosittuun rock-yhtyeeseen - "He etsivät basistia"

Lue myös: Mötley Crüe -legenda Nikki Sixx Voice.fi:lle - "Elämämme oli mielenkiintoista, mutta myös rankkaa"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat