Kuva: Jirina Alanko

Erika Vikman paljastaa suosikkisanoituksensa debyyttilevyltään: "Siinä on tärkeä pohdinta"

26.08.2021 20:45 - Henna Koste

Laulaja Erika Vikman on odottanut innolla debyyttialbuminsa julkaisua. Hän tietää, että sitä ovat odottaneet muutkin.

Erika Vikman julkaisi debyyttialbuminsa viime perjantaina 20. elokuuta. Albumilta löytyvät luonnollisesti hitit Cicciolina ja Syntisten pöytä, jotka puoli Suomea osaavat varmasti jo ulkoa. Uudella albumilla on kaikkiaan 11 kappaletta, joista viisi on entuudestaan julkaisemattomia, jos introa ja outroa ei lasketa. Artisti iloitsee Voice.fi:n haastattelussa albuminsa riemukasta vastaanottoa.

- Selkeästi on ehtinyt muodostua sellainen fanikunta, että albumia on odotettukin. Onhan se ollut koko elämän kestävä haave, ja yksi etappi on nyt saavutettu. Nyt tehdään jo seuraavaa albumia, Vikman toteaa.

Mökkitie Recordsin biisintekijöiden kanssa yhdessä musiikkia työstänyt Vikman kuvailee albuminsa henkivän hänen tyylilleen uskollisesti menneitä aikoja, mutta olevan siitä huolimatta kiinni tässä päivässä. 

- Nyt on käynnissä maailmallakin tietty retrobuumi, joka näkyy niin artistien pukeutumisessa kuin musiikin soundeissakin. Se ei ole vain minun mielestäni viehättävää, vaan se on sitä globaalistikin. Se ei tosin ollut suunniteltua, koska teimme vain musiikkia, joka toimii minulle. Olen sellainen retrofani monin tavoin - ihanaa, että se osuu tähän aikaan sopivasti, Vikman toteaa.

Vikmanin kappaleiden sanoitukset ovat saaneet kiitosta rohkeudestaan. Mikä on artistin oma suosikkisäe debyyttialbumilta? 

- Jos ei lasketa Cicciolinaa ja Syntisten pöytää? Voisin nostaa niiden kaikki lainit suosikeikseni. Ei rakkaus kulu käyttämällä -kappaleessa on kohta "Lopulta, kun silmäkulmiin ilmestyvät uurteet, kaduttaako teot vai kaikki ne tekemättä jääneet?". Siinä lauseessa on tärkeä pohdinta, Vikman sanoo. 

Vikman tunnetaan myös näyttävistä esiintymisasuistaan. Tiesitkö, että ne valitaan erityisin perustein? Kuuntele artistin kommentti alta. 

Lue myös: Erika Vikmanilta yhteistyömallisto suomalaismerkin kanssa - katso, miltä se näyttää

Kilpailut

Uusimmat