Kuva: AOP

Abban Agnetha Fältskog antoi erikoishaastattelun yhtyeen comebackista: "Vastaanotto on ollut huikea"

21.09.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

Abba teki paluun kahdella uudella kappaleella, joiden lämmintä vastaanottoa Agnetha Fältskogin on ollut liki vaikea käsittää.

Rakastettu ruotsalaisyhtye Abba teki aiemmin syyskuussa odotetun paluun julkaisemalla kaksi täysin uutta kappaletta. Kyseessä olivat Abban ensimmäiset julkaisut 39 vuoteen, ja marraskuussa luvassa on kokonainen uusi albumi. Voyage-niminen albumi edeltää samannimistä konserttikonseptia, jossa Abban jäsenistä teknologisesti mallinnetut hahmot esittävät yhtyeen hittejä Lontoossa vuoden 2022 toukokuusta alkaen.

Toinen yhtyeen naislaulajista Agnetha Fältskog, 71, on nyt antanut ensimmäisen haastattelunsa uusien kappaleiden julkaisun jälkeen. Nainen kertoo Svensktoppen-radio-ohjelmassa, että alun perin yhtyeen oli tarkoitus tehdä pari uutta kappaletta avatar-esityksiä varten. Lopulta Benny Andersson, 74, ehdotti, että yhtye voisi saman tien tehdä kokonaisen albumin.

- Koska nautimme studiossa työskentelystä, oli hauska luoda yhdessä. Tässä on selkeä Abban soundi. Siitä tulee hyvin Abban kuuloista heti, kun Frida (Anni-Frid Lyngstad) ja minä pääsemme yhdessä studioon. Se on kuin avioliitto ääntemme välillä, ja niitä on välillä hankala erottaa toisistaan, Fältskog kertoo.

Uudet kappaleet I Still Have Faith in You ja Don’t Shut Me Down ovat saaneet hyvän vastaanoton faneilta. Kappaleet nousivat virallisten singlelistojen kärkeen paitsi Ruotsissa, myös muun muassa Suomessa. Agnetha Fältskog kertoo olevansa hyvillään listasijoituksista ja fanien tunnepitoisista reaktioista.

- Vastaanotto oli huikea. Olen vähän katsellut fanejamme kuuntelemassa kappaleita, ja monet heistä itkevät. On upeaa, miten kappaleet ovat levinneet ympäri maailmaa. Sitä kaikkea on melkein hankala ottaa vastaan, Fältskog kuvailee.

Fältskog ei uskalla luvata, että Abba-nelikko edustaisi jossain vielä yhdessä.

- Olemme jo vanhempia ja meillä kullakin on omia pieniä vaivojamme. En uskalla sanoa mitään, koska se on hieman epävarmaa.

Nainen sanoo, että häntä ei ollut lainkaan hankala saada mukaan tekemään uutta musiikkia Abballe. Sen sijaan hän sanoo suhtautuneensa enemmän varauksella suureelliseen ja tekniseen konserttiprojektiin. Konsertteja varten Abban jäseniä kuvattiin esiintymässä ja heidän kehonkieltään ja ilmeitään taltioitiin lukuisilla kameroilla ja laitteilla digitaalista mallinnusta varten. Materiaali kuvattiin juuri ennen koronapandemian iskemistä viime vuoden helmikuussa. Vaikka Fältskog ei vieläkään oikein osaa selittää, miten konserttien huipputeknologia toimii, sen hän tietää, että projekti oli lopulta mieluisa.

- Sitä oli ihana tehdä lopulta. Se oli jotain niin erilaista, ja siinä oli oma tunnelmansa. Sitä tunsi, että tämä on ehkä viimeinen asia, jonka teemme yhdessä. Sama pätee albumimme tekoon, Fältskog sanoo.

Agnetha Fältskog on tehnyt Abban lisäksi uraa myös sooloartistina. Viimeisimmän studioalbuminsa nainen on julkaissut vuonna 2013.

Lue myös: Benny Anderssonin poika kertoo Abban paluusta studioon: "He eivät olleet lainkaan hermostuneita"

Lue myös: Abban paluu kiinnostaa - uusi albumi rikkoi ennätyksen Iso-Britanniassa

Lähde: Aftonbladet, Twitter

Kilpailut

Uusimmat