Kuva: Nana Simelius

Kaija Koon hitin sanat kohottivat kulmakarvoja 1990-luvulla - "Se oli niin paha naisen laulamana"

04.10.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Hanat aukeaa -kappaleen kertosäkeen ilmaus herätti epäilyksiä levy-yhtiöissä.

Syyskuussa julkaistiin odotettu Kaija Koon, 59, elämäkertakirja Kaija Koo - Taipumaton (WSOY). Jouni K. Kemppaisen kirjoittamassa kirjassa suomalaisen musiikin supertähti kertoo avoimesti elämänsä käänteistä. Kemppainen onkin kiitellyt Kaija Koota tämän avoimuudesta kertoa myös tarinoita, joissa tämä ei esiinny itse kaikkein loisteliaimmassa valossa.

Kirjan teko pisti Kaija Koon muistelemaan uransa ja yksityiselämänsä käänteitä. Laulaja on nähnyt musiikkiteollisuuden murroksen ja etenkin uransa alkupuolella mennyt eteenpäin miesten hallitsemassa bisneksessä. Nainen kertoo Iskelmän Satu Kotosen haastattelussa, että joskus hänen kappaleidensa sanoitukset ovat epäilyttäneet musiikkibisneksen toimijoita. Näin oli erityisesti Tuulten viemää -hittialbumin Hanat aukeaa -kappaleen kohdalla. Vuonna 1994 julkaistun kappaleen kertosäkeessä käytetään ilmausta ”pirun vaikeaa”, mikä ei kaikkia miellyttänyt.

- Sanoitus ”pirun vaikeaa” oli siihen aikaan niin paha naisen laulamana, että levy-yhtiöt jopa miettivät, kun yritin saada diiliä, että voimmeko me ottaa tuollaista naista, joka laulaa tuolla tavalla. Ajateltiin, että ei nainen voi laulaa noin. On hirveän vaikea tajuta sitä aikaa, kun tänä päivänä kaikki on toisin, Kaija Koo sanoo.

Hanat aukeaa -kappaleen on sanoittanut Kaija Koon tuolloinen aviomies Markku Impiö.

Kaija Koon kielenkäyttö kappaleissaan on herättänyt keskustelua myöhemminkin. Vuonna 2018 julkaistiin Mun sydän -niminen kappale, josta tehtiin kaksi eri versiota. Toisessa versiossa kertosäkeessä lauletaan ”mun sydän on niin saatanan särkynyt”, kun taas kirosanasta siistityssä versiossa lauletaan ”sairaan särkynyt”.

Kaija Koo kertoi tuolloin Iskelmän haastattelussa, että aiemmin kirosanojen käyttö kappaleissa oli tabu, mutta nykyaikana mielipiteet ovat vapautuneempia.

- Uskon, että ihmisen sielu ratkaisee sen, kuulostavatko kirosanat pahalta vai eivät. Jos ihmisen sielu on hyvä ja kaunis, silloin kirosanat ovat vain sanoja ilman sen kummempia merkityksiä, Kaija Koo sanoi tuolloin.

Kaija Koo esiintyy Tampereella Uros Live -areenalla Iskelmä Gaalassa 18. helmikuuta 2022. Kaija Koon lisäksi tapahtumassa esiintyvät muun muassa Samu Haber, Suvi Teräsniska ja Erika Vikman. Liput pääset ostamaan tästä linkistä.

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Kaija Koon elämäkertakirja on rehellinen katsaus artistin elämään: "Sisältää hyvinkin intiimejä asioita"

Lue myös: Kaija Koo kokee, että hänellä on velvollisuus julkaista elämäkertakirja - sukupuoli yhtenä syynä

Kilpailut

Uusimmat