Kuva: AOP

Adele tekemässä massiivista comebackia? Mystisiä vihjeitä putkahdellut ympäri maailman

05.10.2021 16:15 - Iiro Myllymäki

Mainoskyltit ja someprofiilien muutokset viittaavat siihen, että Adele on julkaisemassa pian uuden albumin.

Supertähti Adele, 33, vaikuttaa olevan tekemässä paluuta. Spekulaatiot comebackista ovat käyneet kiivaina sen jälkeen, kun eri puolilla maailmaa on bongattu mystisiä 30-numeron sisältäviä mainoskylttejä. Adele on nimennyt albuminsa tähän mennessä ikiensä mukaan, joten 30 saattaa hyvinkin olla viittaus uuteen albumiin. Kylttejä on nähty muun muassa Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa ja Roomassa. Myös erinäisiä kaupunkien maamerkkejä on valaistu 30-projisoinneilla.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Lisäksi Adele on muuttanut sosiaalisen median profiilikuvansa vastaamaan samoja sinisen värisävyjä, jotka on nähty 30-mainoskylteissäkin.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Adelen todennäköinen paluu on otettu suurella innostuksella vastaan sosiaalisessa mediassa. Nainen julkaisi viimeisimmän albuminsa 25 vuonna 2015, ja albumi on myynyt yli 22 miljoonaa kappaletta. Viime viikkoina on spekuloitu, että Adele olisi ajoittamassa paluualbuminsa joulumarkkinoille ja julkaisisi albumin marraskuussa.

Adele on pysynyt viime vuosina pitkälti poissa julkisuudesta, mutta teki paljon huomiota herättäneen esiintymisen Saturday Night Live -ohjelman vierailevana juontajana lokakuussa 2020. Hiljattain Adele vahvisti uuden parisuhteensa Instagramissa. Nainen seurustelee urheiluagenttina työskentelevän Rich Paulin kanssa.

Lue myös: Adele teki uudesta suhteestaan virallisen myös Instagramissa - katso

Lue myös: Adele veti ostohousut jalkaan: Osti kolmannen talon samalta asuinalueelta 8,4 miljoonalla eurolla

Lähteet: Metro, BuzzFeed, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat