Kuva: AOP

Swedish House Mafia saapuu Suomeen!

22.10.2021 09:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Yhtye nousee lavalle Tampereen UROS LIVE -areenalla.

Swedish House Mafia on julkaissut tänään laajan kiertueen Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan uuden sinkkulohkaisunsa yhteydessä. Yhteensä 44 päivämäärää kattava kiertue huipentuu Tampereen UROS LIVE -areenalla sunnuntaina 13. marraskuuta 2022. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 29. lokakuuta klo 10 Lippupisteessä. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen kunnollinen kiertue sitten vuoden 2012. 

Kiertueuutisen lisäksi kokoonpano hemmotelee fanejaan myös uuden kappaleen muodossa.  Kansainvälisesti menestynyt tuottajakolmikko Axwell, Steve Angello ja Sebastian Ingrosso julkaisi Moth to a Flame -singlen yhdessä popin supertähti The Weekndin kanssa.

More to a Flame -kappaletta tiisailtiin alun perin kolmikon monumentaalisessa esityksessä MTV VMA:n pre-show’ssa. Viime heinäkuisen yhteen paluunsa jälkeen kolmikko on ehtinyt julkaista lisäksi kaksi muuta singleä It Gets Better sekä Lifetime (feat. Ty Dolla $ign & 070 Shake). Ensi vuoden alussa on luvassa albumi, Paradise again. Ennakkotilaamalla albumin Special Tour Edition CD:n voi samalla lunastaa itselleen kiertueen lippujen ennakko-osto-oikeuden. 

Uutuuskappaleen pääset kuuntelemaan alta.

KONSERTTI:

Swedish House Mafia (SWE): Paradise Again European Tour

Su 13.11.2022 UROS LIVE -areena, Tampere

Ovet klo 18

LIPUT:

Myyntiin pe 29.10.2021 klo 10 Lippupisteessä

Liput palvelumaksuineen alkaen 79,50 €

Amex-ennakkomyynti:

ti 26.10. klo 10 – to 28.10. klo 10

My Live Nation -ennakkomyynti:

to 28.10. klo 10 – pe 29.10. klo 9

Lue myös: Swedish House Mafian miehet pystyttivät uuden kokoonpanon

Lue myös: Swedish House Mafia perui esiintymisensä Weekend Festivaaleilla: "Tuotannollisia ongelmia"

Kilpailut

Uusimmat