Jason Newstedille varsinkin eräs Metallica-keikka on ikimuistoinen – "Valtava juttu"

Jason Newsted erosi Metallicasta vuonna 2001. Tuoreessa haastattelussa hän muistelee erästä tapahtumaa vuodelta 1991.

Julkaistu:

Basisti Jason Newsted, 58, liittyi Metallicaan vuonna 1986 ja erosi yhtyeestä 2001. Monday Morning -podcastin haastattelussa Newsted paljasti, mikä Metallica-konsertti on jäänyt parhaiten hänen mieleensä.

– Tietenkin ne, joita monet ovat hehkuttaneet vuosien aikana, kuten Venäjällä tapahtunut megakeikka, ovat ikimuistoisia. Mutta mieleeni tulee myös eräs keikka, josta ei niin paljoa puhuta, Newsted sanoi.

– Day on the Green -tapahtuma Oaklandissa lokakuussa 1991 oli valtava juttu meille kaikille. Se oli promoottori Bill Grahamin järjestämä. Billillä oli valtava vaikutus Metallicaan jo 1980-luvun alussa. Soitimme pääesiintyjänä ja olimme kiertäneet muutaman kuukauden Black Albumin tiimoilta. MTV-kanava tuli paikan päälle yhdeksällätoista kameralla ja saivat ikuistettua show´n televisioon, mies jatkoi.

Newsted hehkutti myös bassosoundiaan kyseisessä tapahtumassa.

– Soitin suurella kuusikielisellä bassolla, joka oli viritetty alemmas Sad But True -kappaletta varten. Ihmiset, jotka seisoivat bassokaappien lähellä, suorastaan tuhoutuivat!

Vuonna 1991 päivänvalon nähnyt The Black Album viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan ja sen kunniaksi yhtye julkaisi albumista juhlapainoksen.

Juhlapainoksesta löytyy myös bonuslevy, joka sisältää erilaisia demoja ja raakamiksauksia levyn kappaleista.

YouTube video

Lue myös: ”Kuinka et voi olla Metallica-fani?” – Kiss-keulakuva puhuu Metallican menestysalbumista

Lue myös: Metallica jakoi maistiaisen The Black Album -levyn juhlapainokselta – kuuntele