Kuva: AOP / Pasi Murto

Lauri Tähkä häpesi ensin hittinsä sanoituksia - "Tämä on niin ihastumisbiisi"

08.01.2022 10:15 - Iiro Myllymäki

Saat syttymään -kappaleen taustalla on mielenkiintoinen tekoprosessi.

Lauri Tähkän, 48, toiselta sooloalbumilta julkaistiin ensimmäisenä singlenä Saat syttymään -kappale vuonna 2013. Tähkä kertoo Iskelmän haastattelussa kappaleen teosta ja siitä, miten hieman häpeili kappaleen rakkaudesta huumaantuneita sanoituksia.

Mies muistelee, että ensin kappaleessa oli aivan eri teksti ja kertosäkeessä laulettiin maailman tuulista.

- Se tuntui kivalta. Silloinen tuottajani Riku Mattila sanoi, että tuo teksti on ihan paska, että teepä uusi, Tähkä sanoo.

Mattila antoi Tähkälle deadlineksi juhannukseksi. Mattila antoi Tähkälle luvan lähteä juhannuksen viettoon vasta, kun uusi teksti oli valmiina. Tähkä teki työtä käskettyä. Hän oli aloittanut uutta tekstiä jo aiemmin, ja hän heräsi aamuviideltä deadline-päivän aamuna saattelemaan tekstin loppuun. Kun teksti oli valmis, epäilykset tulivat.

- Minua vähän hävetti, kun olin saanut tekstin valmiiksi. Oli vähän posket punaisena, että voinko tällaista laulaa. Tämä on niin ihastumisbiisi. Hävetti vähän lähettää tätä Rikulle, Tähkä muistelee.

Riku Mattila kuitenkin innostui tekstistä, ja näin kappale sai uuden muotonsa.

Saat syttymään sai uuden tulkinnan Vain elämää -ohjelmassa vuonna 2016, kun Mikko Kuustonen esitti biisistä oman versionsa.

Lauri Tähkä esiintyy Iskelmä Gaalassa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 18. helmikuuta. Liput kaikkien aikojen suurimpaan Iskelmä Gaalaan pääset ostamaan tästä linkistä. Esiintymässä ovat myös muun muassa Erika Vikman, Kaija Koo, Juha Tapio ja Haloo Helsinki.

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Radion suosikkijuontajat yllättivät Lauri Tähkän erilaisella synttärilaululla - katso video

Lue myös: 'Tämä biisi tuhoaa urasi', Jenni Vartiaiselle varoiteltiin levy-yhtiössä - tähti avautuu tuotantonsa väripilkusta

Kilpailut

Uusimmat