Kuva: Like Kustannus

The Rasmuksen urasta julkaistaan kirja - "Kerron kaiken ylpeydellä", lupaa Lauri Ylönen

08.02.2022 18:15 - Iiro Myllymäki

Syksyllä ilmestyvän kirjan tekeminen on ollut bändin jäsenille terapeuttinen prosessi.

The Rasmuksen vaiherikas ura paketoidaan kirjan kansien väliin. Like Kustannus julkaisee syksyllä 2022 The Rasmus -muistelmakirjan, jonka on kirjoittanut Ari Väntänen.

Menestyneen rock-yhtyeen jäsenet kertovat kirjassa, miten kaikki alkoi, millaisia bändin synkimmät vuodet ovat olleet ja mitä kansainvälisestä menestyksestä seurasi. Muistojen läpikäyminen on ollut bändin jäsenille terapeuttinen kokemus.

- Oman elämän ja bändin uran yksityiskohtainen läpikäynti pelasti mut masennuksen kourista. Se oli kuin terapiaa mulle. Meillä on ollut käsittämättömän siisti elämä ja kerron siitä kaiken ylpeydellä, solisti Lauri Ylönen sanoo tiedotteessa.

- Ajatus kirjasta on monesti ollut mielessä. Nyt julkaistavaan teokseen mahtuu sekä omaa henkilöhistoriaa että asioita, jotka jeesasivat meitä läpimurrossa maailmalle. On ollut jopa terapeuttista kurkata meidän yhteiseen, pitkään historiaan, basisti Eero Heinonen puolestaan kommentoi.

Ääneen kirjassa pääsevät lisäksi rumpali Aki Hakala ja juuri yhtyeestä lähtenyt Pauli Rantasalmi. Rantasalmen tilalla The Rasmuksessa nähdään nyt Emilia ”Emppu” Suhonen.

The Rasmus on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä yhtyeistä kansainvälisesti. Bändi ponkaisi maailmanmaineeseen vuoden 2003 Dead Letters -albumilla ja siltä lohkaistulla In the Shadows -hitillä. Yhtye on myynyt yli neljä miljoonaa levyä.

Ari Väntänen on kirjoittaja ja toimittaja, joka on aiemmin kirjoittanut kirjat muun muassa Michael Monroesta, Hanoi Rocksista ja Apulannasta.

The Rasmus on nyt ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan, sillä yhtye osallistuu tämän vuoden Uuden musiikin kilpailuun. Jezebel-kappale on yksi UMK:n kirkkaimmista ennakkosuosikeista. The Rasmus paljasti Emppu Suhosen kitaristipestin samassa rytäkässä UMK-julkistuksen kanssa.

Lue myös: The Rasmukselta yllätysvalinta uudeksi kitaristiksi - entinen Tiktak-jäsen paljastaa, miten häkellyttävä tapahtumaketju eteni

Lue myös: The Rasmus sai suurnimen mukaan UMK-biisin tekoon - Lauri Ylösen ytimekäs tekstiviesti tiivisti tavoitteet

Kilpailut

Uusimmat