Kuva: Megan Thee Stallion / Dua Lipa / Freenjoy / Dave Meyers / YouTube

Megan Thee Stallionin ja Dua Lipan uutta musiikkivideota ylistetään: "Ei saa tarpeeksi kunniaa"

11.03.2022 14:15 - Riia Frost / riia.frost@bauermedia.fi

Megan Thee Stallion tunnetaan muun muassa kappaleestaan Thot Shit, ja Dua Lipa taas muistetaan esimerkiksi Physical-hitistään.

Räppäri Megan Thee Stallion, 27, ja laulaja Dua Lipa, 26, yhdistivät voimansa seksuaaliseen kappaleeseen Sweetest Pie, jossa lauletaan vihjailevasti mahdollisuudesta päästä maistamaan naisten makeinta kehonosaa.

Kappale musiikkivideon kera julkaistiin vasta tänään 11. maaliskuuta, mutta se on jo muutamissa tunneissa saanut suurenmoisen vastaanoton niin medialta kuin faneilta. Erityisesti musiikkivideon erikoisefektejä ja artistien asuja meikkiä myöten on kehuttu YouTuben kommenttikentässä. Musiikkivideon on ohjannut Dave Meyers ja visuaaliset efektit on luonut UPP-jälkituotantostudio, mutta itse mielikuvituksellinen konsepti on Stallionin omaa käsialaa.

Dua Lipan kasvoilla nähdään asun teemaan sopiva hämähäkki. (kuva: Megan Thee Stallion / Dua Lipa / Freenjoy / Dave Meyers / YouTube)

”Mestariteos”, yksi kutsui kappaleen musiikkivideota.

”Odottamatonta, mutta toimii”, toinen ylisti.

”Megan ei saa tarpeeksi kunniaa luovuuden taidoistaan. Joka ikinen kohtaus oli uniikki ja mielenkiintoista katseltavaa”, kolmas kehui.

”Olen niin iloinen, että heillä riitti budjetti tällaiseen musiikkivideoon”, neljäs totesi.

”Sanoitukset, visuaalisuus, seksikkäät vartalot ja koreografia – juuri kaikki, mitä tarvitsimme”, viides kommentoi.

Jopa eri mediat, kuten Hollywood Life -julkaisu, ovat kehuneet kyseistä musiikkivideota vuoden toistaiseksi seksikkäimmäksi.

Stallion ja Lipa kiusoittelivat uudesta kappaleesta jo 6. maaliskuuta sosiaalisessa mediassa muun muassa kuvalla, jossa molempien artistien kasvot ovat kakkukoristeena. Myöhemmin muusikot paljastivat kappaleen nimeksi Sweetest Pie.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Musiikkivideon alussa Stallion ja Lipa vievät katsojan fantasiamaiseen metsään, jossa miehet seikkailevat Predator-elokuvan hahmojen lailla. Miehet päätyvät lopulta rakennukseen, jonka sisällä odottavat itse Stallion mustassa nahka-asussa ja Lipa hämähäkistä inspiroituneessa mekossa. Seksuaalisuus on käsinkosketeltavissa paljastavien asujen, koreografian sekä Stallionin suorasanaisten lyriikoiden avulla.

Myöhemmin musiikkivideon aikana usempi mies pakenee muusikoita naisten muotoisiin puihin, joista miehet alkavat tippumaan alas yksi kerrallaan. Lopulta miehet ryhtyvät kapinaan ja yrittävät polttaa artistit roviolla, mutta päätyvätkin itse tuhkakasaksi. Musiikkivideosta voisi ymmärtää sen kuvastavan naisten seksuaalisuuden pelkoa, mutta toistaiseksi artistit eivät ole kommentoineet väitteen paikkaansapitävyyttä.

Video on täynnä lukuisia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi naishahmo kuussa, on-off-kytkin haarojen välissä sekä Stallionin silmistä ilmestyvät keskisormea näyttävät kädet.

Seksikästä vai kauhistuttavaa? (kuva: Megan Thee Stallion / Dua Lipa / Freenjoy / Dave Meyers / YouTube)

Muutakin yhteistä kuin musiikki

Megan Thee Stallion ja Dua Lipa nähdään Sweetest Pie -musiikkivideon alussa erikoisen rakennuksen sisällä. Rakennuksen oviaukko muodostaa naisten tanssivista jaloista ja rakennuksen sisätila muistuttaa taruolento Krakenin suuta. (kuva: Megan Thee Stallion / Dua Lipa / Freenjoy / Dave Meyers / YouTube)

Lipaa ja Stallionia yhdistävät uuden biisin lisäksi molempien tämänhetkiset oikeuskamppailut. Stallion haastoi oikeuteen viime helmikuussa levy-yhtiönsä 1501 Certified Entertainmentin väittäen, ettei hänen vuoden 2021 levynsä Something For Thee Hotties täyttänyt albumin laillista määritelmää. Stallionin mukaan 1501 Certified Entertainment ilmoitti kyseisen levyn olevan vapaasti kelluvien sinkkujen kokoelma, mikä ei vastannut albumin määritelmää hänen levytyssopimuksessaan.

Dua Lipa taas haastettiin oikeuteen reggae-bändi Artikal Sound Systemin toimesta, joka väitti  artistin Levitating-jättihitin olevan plagiaatti heidän vuoden 2017 kappaleestaan Live Your Life.

Megan Thee Stallionin ja Dua Lipan uuden Sweetest Pie -kappaleen musiikkivideon voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Megan Thee Stallionin reaktio uransa ensimmäiseen Grammy-palkintoon sulattaa sydämet, katso

Lue myös: Fanit villiintyivät - laulaja Dua Lipa näyttelee debyyttielokuvassaan Henry Cavillin kanssa

Lähteet: Hollywood Life, YouTube

Kilpailut

Uusimmat