Miksi Shakira hyvästeli pikkukiharansa?

26.09.2009 17:50 - Eeva Rajala

Latinopoppari Shakira on uudella levyllä jättänyt tutun latinosoundinsa sivummalle ja antanut diskon tulla esiin. Samalla naisen hiustyyli on muuttunut, sillä albumin kannessa ei nähdä tuttuja tyttömäisiä pikkukiharoita.

- Tuntui vain, että nyt on aika laittaa hiuksetkin uudestaan. Halusin tällä kertaa laittaa hiukset eri tavalla kuin ne yleensä ovat, Shakira kertoo Voicelle.

Neitokainen kertoo, että hiustyylin muutokseen ei liity mitään dramatiikkaa eikä suurta pohdintaa uudesta tyylisuunnasta. Hiukset muuttuivat, siinä kaikki. Tähden mukaan hiustyylin muutoksessa ei ollut mitään syvällistä.

Shakiran uusi She Wolf -albumi julkaistaan lokakuun puolessa välissä.

Voice kävi kuuntelemassa levyn raakaversio Lontoossa perjantaina.

Kilpailut

Uusimmat