Talent-tuomarit valloittanut Markku Laamanen: Herkkyyteni ilmenee laulaessa

28.09.2009 09:10 -

Eilen Nelosella esitetyssä Talent-sarjan jaksossa tuomarit ja yleisön sulattanut Markku Laamanen on myös itse herkkä ihminen. Mies kertoo kokevansa helposti voimakkaita tunteenpurkauksia.

- Herkkyyteni ilmenee ehkä parhaiten juuri silloin, kun laulan. Laulun esittäminen ei koskaan saisikaan olla vain läpivetämistä, vaan se pitää ensin sisäistää ja antaa sitten täysillä ulos, Laamanen kertoi Iltalehdelle.

59-vuotias Laamanen esitti ohjelmassa Secret Garden -duon säveltämän You Raise Me Up -kappaleen joka sai niin yleisön kuin tuomaritkin kyyneliin.

- Sä sotkit loppupäiväksi mun meikit, tuomari Katja Ståhl nyyhkytti.

Mies kertoo, ettei itse osannut odottaa herättävänsä niin vahvoja tunteenpurkauksia. Laulaja sanoo, että yllättävä tilanne aiheutti jopa sekoamista sanoissa.

Herkkänä ja tunnerikkaana tulkitsijana itseään pitävä mies kertoo, että Talent-finaaliin pääseminen on hänen suurin haaveensa:

- Se olisi minulle kuin palkinto elämäntyöstä. Olen tehnyt niin paljon työtä musiikin eteen.

Kilpailut

Uusimmat