Kuva: AOP / Marko Tuominiemi

Tuomas Holopainen tuhosi kerran backstage-tilan - "Se vain piti tehdä"

19.04.2022 15:15 - Iiro Myllymäki

Nightwishin kosketinsoittaja kertoo hävenneensä tempaustaan jälkeenpäin.

Nightwishin perustajajäsen Tuomas Holopainen, 45, on antanut haastattelun Metal Hammer -julkaisulle. Holopaiselta kysytään muun muassa, mikä on ”rock’n’rolleinta”, mitä hän on koskaan tehnyt. Mies paljastaa kokeilleensa kerran stereotyyppistä rocktähden käytöstä.

- Tuhosin backstagen kerran. Se vain piti tehdä ja saada pois bucket listiltä. Siihen aikaan ongelmat Tarjan (Turunen) kanssa olivat päällä, joten turhautumiseni vain tuli ulos. Se hävetti minua jälkikäteen, Holopainen muistelee.

Hän kertoo, että Nightwish ei ole koskaan täysin mennyt seksiä, huumeita ja rock’n’rollia -stereotypiaan.

- Oli aika joskus 15–20 vuotta sitten, kun join ehkä liian paljon. Siinä oli muutama vuosi rock’n’roll-elämäntyyliä. Mutta ei koskaan huumeita. En ole koskaan kokeillut niitä, Holopainen sanoo.

Holopainen muistelee haastattelussa myös aikaa, jolloin yhtye erotti laulajansa Tarja Turusen ja aiheutti valtavan kohun. Yhtye erotti Turusen vuonna 2005 bändin suosion ollessa suurimmillaan. Holopainen sanoo, että hän oli ajautunut pisteeseen, ettei kyennyt hoitamaan asiaa kypsästi.

- Voit vain kuvitella, miten vaikeaa meillä piti olla, että hoidimme tilanteen niin kuin hoidimme. Tietenkin se olisi pitänyt hoitaa paljon paremmin, mutta annan itselleni ja muille bändin jäsenille anteeksi, koska olimme sellaisessa jamassa, Holopainen sanoo.

Tarja Turunen viimeiseksi jääneellä Nightwish-keikallaan (kuva: AOP / Juha Metso)

Yhtye erotti Turusen avoimella kirjeellä, joka julkaistiin yhtyeen Hartwall Arena -keikan jälkeen lokakuussa 2005. Tästä seurasi valtava mediamylläkkä.

Holopainen on kertonut, että ei ole juuri pitänyt yhteyttä Turusen kanssa potkujen jälkeen. Mies kertoo olleensa naisen kanssa vain satunnaisessa sähköpostinvaihdossa.

Lue myös: Nightwish-faneille ilouutisia - yhtye on aloittanut uuden levyn tekemisen

Lue myös: The Voice Of Finland saa upouuden ohjelmaversion - tuomareina suomalaiset supertähdet

Lähde: Metal Hammer

Kilpailut

Uusimmat