Kuva: AOP

Mötley Crüen Tommy Lee loukkasi itsensä kiertueella - apuun kovan luokan tuuraaja

17.06.2022 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Leetä auttaa stadionkiertueella tuttu mies muun muassa Ozzy Osbournen bändistä.

Mötley Crüe on päässyt aloittamaan odotetun stadionkiertueensa, jota on muutaman vuoden ajan siirretty koronapandemian vuoksi. Kiertueella esiintyvät myös Def Leppard, Poison sekä Joan Jett & The Blackhearts

Mötley Crüe -rumpali Tommy Leelle on kuitenkin käynyt pieni onnettomuus ja mies on loukannut itsensä.

"Ette voi uskoa tätä paskaa. Rikoin neljä kylkiluutani. Lepään ja parannun parhaani mukaan ja lääkärit eivät haluaisi, että soittaisin, mutta olen itsepäinen ja soitan niin paljon kuin ikinä vain pystyn", Lee kertoo sosiaalisessa mediassa.

Miehelle on pahimman tilanteen varalle löytynyt tuuraajaa.

"Ystäväni Tommy Clufetos on täällä auttamassa minua siihen asti, kunnes toivun täysin. Olemme kaikki odottaneet tätä kiertuetta todella kauan enkä halua jättää sitä väliin", Lee jatkaa.

Clufetos on tuttu muun muassa Ozzy Osbournen ja Black Sabbathin riveistä.

Näet koko julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Tommy Lee hehkuttaa The Dirt -elokuvan näyttelijöitä: "He olivat kuin me!"

Lue myös: Puhuva penis sai oman ääninäyttelijän Pamela Andersonista ja Tommy Leestä kertovaan sarjaan

Lue myös: Mötley Crüe -yhtyeen entinen laulaja tuomitsee Tommy Leestä kertovan Disney+-sarjan - "Hevonpaskaa"

Kilpailut

Uusimmat