Kuva: AOP

Tommy Lee hehkuttaa The Dirt -elokuvan näyttelijöitä: "He olivat kuin me!"

07.09.2020 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The Dirt kertoo Mötley Crüe -yhtyeen tarinan.

Kasarijyrä Mötley Crüesta kertova The Dirt -elokuva julkaistiin viime vuonna ja ne nosti yhtyeen suosiota entisestään. Elokuvan ansiosta nimittäin bändin streamit, lataukset ja albumimyynnit olivat kovassa nousussa.

Blabbermouth-sivusto raportoi keväällä 2019, että Crüen musiikkia on toistettu Spotifyssa yli 73,8 miljoonaa kertaa sekä Apple Musicissa melkein 30 miljoonaa kertaa. Spotifyssa kasvua oli tullut 599 prosenttia ja Apple Musicissa huimat 1081 prosenttia. Myös iTunesin kautta yhtyeen musiikkia oltiin ostettu 1330 prosenttia enemmän.

Rumpali Tommy Lee, 57, hehkutti vastikään elokuvan näyttelijöitä Noise11-julkaisulle.

- Kaikki, jotka näyttelivät meitä, tekivät mahtavaa työtä. Oli suorastaan järisyttävää, kuinka hyviä he olivat, Lee iloitsi ja jatkoi:

- Muistan, kun katsoimme kuvauksia vierestä New Orleansissa Nikki Sixxin kanssa. Oli hämmentävää, miten he olivat kuin me. "Vau, nuo liikkeet ovat kuin Vincella!" "Vau, hän soittaa kuin minä!".

Leetä näyttelee elokuvassa Machine Gun Kelly, Sixxiä Douglas Booth, Vince Neiliä Daniel Webber ja Mick Marsia Iwan Rheon.

Lue myös: Michael Monroe Mötley Crüesta: "Minulle se yhtye ei ole mitään"

Lue myös: The Dirt on kasvattanut huimasti Mötley Crüen myyntejä ja striimauksia - "Emme osanneet odottaa"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat