Belgialaistähden kiertuekömmähdykset: maan tasalle palanut keikkabussi ja tahaton yleisön päälle sinkoutuminen

16.10.2009 08:29 -

Keikkaileville artisteille sattuu tien päällä ollessa väistämättä erilaisia kommelluksia ja mokia. Ayo Technology -hitillä supersuosioon noussut belgialaistähti Milow paljasti, että on käynnissä olevalla kiertueellaan joutunut pakenemaan keskellä yötä palavasta keikkabussista, sekä hypännyt vahingossa lavalta suoraan yleisön päälle.

- Olimme matkustamassa kiertuebussilla ja kahdentoista hengen seurueemme oli nukkumassa. Yhtäkkiä automme syttyi palamaan. Meidät herätettiin, juoksimme ulos ja koko bussi paloi maan tasalle, Milow kertoi Voicen Musiikkiuutisille.

Laulaja sanoo, että vaikka hänen musiikkinsa ei suoranaisesti ole räväkkää rockia, hänellä on ollut tapana keikkojensa lopussa kiivetä kitaravahvistimen päälle jammailemaan.

- Erään keikan päätteksi yleisöllä oli todella hyvä fiilis, joten innostuin itsekin ja päätin hypätä kitaravahvistimen päältä. Ilmaan loikattuani kuitenkin tajusin, että tulen tipahtamaan ihmisten päälle. Yritin kyllä hidastaa mutta se oli jo liian myöhäistä. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt.

Jättisuosioon 50 Cent -coverkappale Ayo Techonlogyllä noussut Milow saapuu konsertoimaan myös Suomeen. Mies nähdään keikalla Helsingin The Circuksessa lauantaina 5. joulukuuta.

Kilpailut

Uusimmat