Kuva: AOP

Metallican Lars Ulrich kommentoi albumin julkaisua - "Emme puhuneet siitä mitään"

30.11.2022 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Metallica esiintyy Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 7. kesäkuuta ja sunnuntaina 9. kesäkuuta 2024.

Metallica julkaisi vastikään tulevan maailmankiertueensa keikkapäivämäärät ja samalla uutta musiikkia. Lux Æterna -niminen kappale on esimakua tulevalta 72 Seasons -albumilta, joka julkaistaan 14. huhtikuuta 2023.

Metallican rumpali Lars Ulrich kertoo The Howard Stern Show -ohjelmassa, että uutta musiikkia tehtiin varsinkin viime vuonna.

- Olemme työskennelleet albumin parissa viime vuoden, tarkalleen puolitoista vuotta. Se on koronalevymme. Ensimmäistä kertaa urallamme emme myöskään juuri puhuneet siitä emmekä kertoneet, että levy on tulossa. Uusi kappale on nyt ilmestynyt ja voimme puhua kaikesta. Meillä on kiertue, kappale, video ja kaikki muu, Ulrich sanoo.

Ulrich odottaa innolla M72-nimistä kiertuetta. 

- Tulemme lähelle sinua ja soitamme kaksi iltaa jokaisessa kaupungissa, eli kaksi täysin erilaista show'ta. Ostat yhden lipun, jotta saat nähdä molemmat. 

Suomessa Metallica esiintyy Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 7. kesäkuuta ja sunnuntaina 9. kesäkuuta 2024. 

Liput myyntiin 2.12. klo 9 Lippu.fi:ssä. Kahden päivän (7. & 9.6.2024) liput palvelumaksuineen alkaen 129 / 161 / 177 / 212 / 260 / 562 €.

Lue myös: Metallican uutta kappaletta ylistetään fanien keskuudessa - "Parasta Metallicaa aikoihin"

Lue myös: Metallica saapuu Suomeen kesällä 2024 - luvassa kaksi konserttia

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat