Kuva: AOP

Metallica julkaisee uutuuslevyn kappaleista viittomakieliset versiot

18.04.2023 09:15 - Elsa Silvan

Metalliyhtye Metallican tuorein levy saa huhtikuun aikana viittomakieliset versiot.

Metallica julkaisi perjantaina 14. huhtikuuta uuden levyn 72 Seasons. Yhtye ilmoitti albumin julkaisun jälkeen, amerikkalaisen viittomakielen päivänä, tekevänsä viittomakieliset videot kappaleista. 

Yhtye on iloinen, että nyt myös kuurot ja huonokuuloiset fanit pääsevät nauttimaan albumista. 

Metallica on ensimmäinen rock-yhtye, joka on julkaissut viittomakieliset videot albuminsa biiseistä. Kappaleet viittovat Amber Galloway, joka on viitonnut useita musiikkiesityksiä Yhdysvalloissa.

Viittomankielisen version 72 Seasons -kappaleesta näet alta tai tästä

Viittomakielelle tehdyt kappaleet ovat suosittuja ja trendikkäitä. Kyseiset videot keräävät usein paljon katselukertoja ja saavat arvostusta.

Esimerkiksi Super Bowlissa esiintyneen Rihannan väliaikashow'n viittomakielen tulkista Justina Milesista tuli ilmiö. 

Videon näet alta tai tästä.

Suomessa UMK:ssa kaikki kilpailukappaleet käännettiin viittomakielelle. Viittomakielen taiteilija Miguel Peltomaa sai sosiaalisessa mediassa suosiota viittomista kappaleistaan. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Käärijän UMK-hittibiisi käännettiin viittomakielelle - video kerää huimaa suosiota somessa

Lue myös: Miltä Sata salamaa ja muut suomalaiset hitit näyttävät viitottuna? Katso hypnoottiset videot

Lähde: RollingStone

Kilpailut

Uusimmat