Kuva: Mikko Räsänen

Popeda peruu viimeisen juhannuskeikkansa sairaustapauksen vuoksi

22.06.2023 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Popedan nykyisen kokoonpanon viimeinen konsertti nähdään syyskuussa.

Popeda ilmoittaa, että se ei pysty esiintymään lauantaina 24. kesäkuuta PowerParkissa. Kyseessä olisi ollut Popedan viimeinen juhannuskeikka nykyisellä kokoonpanolla. 

Yhtye perustelee peruuntumista sairaustapauksella.

"Popeda joutuu perumaan esiintymisensä PowerParkin juhannuksessa lauantaina 24.6. valitettavan sairaustapauksen vuoksi", bändi kertoo sosiaalisessa mediassa. 

Popedan tilalla esiintyvät Reino Nordin ja Elonkerjuu.

Yhtyeen keulahahmo Pate Mustajärvi ilmoitti viime vuonna, että lopettaa Popedan laulajana ja nykyisen kokoonpanon viimeinen keikka nähdään Tampereen Ratinan stadionilla lauantaina 2.9.2023. 

- Kyllä, pitää paikkansa, että Popeda kaartaa Suomen pisimmän ratakierroksen jälkeen ulos syksyllä 2023. Sitä ennen aiomme kuitenkin niin sanotusti räjäyttää pankin festarikesän päätteeksi Ratinan stadionilla. Se on siis Ratinasta poikki – viimeinen pläjäys!, yhtyeen keulakuva ja solisti Pate Mustajärvi kiteytti tiedotteessa.

Popeda on yksi Suomen pitkäikäisimmistä aktiivisesti keikkailevista rock-yhtyeistä. Se on julkaissut 20 albumia, kolme livelevyä ja yhden kokoelma-boxin sekä vastaanottanut 19 jalometallilevyä. Yhtyeen levyjä on myyty liki 800 000 kappaletta.

Lue myös: Pate Mustajärven Popeda-jäähyväiskommentti aiheutti ihmetystä - jyrähtää nyt asioiden todellisesta laidasta

Lue myös: Pate Mustajärven uutuuskappaleessa viitataan Popedan päättymiseen - "Suuri elämänmuutos"

Lue myös: AL: Costello Hautamäki pohtii Popedan tulevaisuutta: 'Jos joku jatkaa perinnettä, niin se olen minä'

Kilpailut

Uusimmat