Ysärisuosikilta uutta materiaalia ja erikoinen kokoelmalevy
Aikakone-yhtyeestä tuttu Sani suunnittelee kokoavansa kaikki duettokappaleensa yhdeksi levyksi. Suunnitteilla on myös Aikakoneen uusi paluu.
Sani ei osaa sanoa vielä missä vaiheessa kyseinen kokoelma saataisiin kauppojen hyllyille. Suunnitelmat ovat kuitenkin jo hyvässä vauhdissa.
- Kun elementit ja työkalut on niin nyt vain ranttaliksi ja menoksi, Sani kertoo Voicen Musiikkiuutisille.
Sanin sooloprojektien lisäksi myös Aikakone on julkaisemassa uutta materiaalia.
- Olen menossa torstaina studioon tekemään yhden biisin, mutta se on täysi yllätys. Se putkahtaa pian jossain muodossa, Sani vihjailee.
Sani nähdään ensi vuonna jatkuvassa Kuorosota-ohjelmassa. Sani johtaa ohjelmassa Hämeenlinnan kuoroa.
Kilpailut
Uusimmat
Rakastatko romanttisia komedioita? Lena Dunhamin luoma sarjauutuus kannattaa lisätä katselulistalle
Käsityölehdestä löytyi vaarallinen neulontaohje, kertoo Tukes
5 selkeää väistämissääntöä veneille, jotka kannattaa kerrata ennen vesille lähtöä
Farkut, rento kauluspaita ja sandaalit - siinä Cindy Crawfordin kaava toimivaan kesäasuun
Heinäkuussa pääsee jälleen tutustumaan ilmaiseksi erilaisiin puutarhoihin
Näytä lisää