Kuva: AOP / Mikko Lieri

Sonata Arctica kiertää syksyllä Suomea - mukana myös kaksi muuta yhtyettä

09.08.2023 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kiertuekaravaani pysähtyy muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Seinäjoella.

Sonata Arctica keikkailee syksyllä Suomessa useammalla eri paikkakunnalla.

Kiertue alkaa 28. syyskuuta Turusta, josta se siirtyy Tampereelle, Joensuuhun, Helsinkiin, Lahteen, Laukaalle ja Seinäjoelle. 

Mukana kiertueella ovat myös Reckless Love sekä Luna Kills.

Sonata Arctica perustettiin vuonna 1996 ja se on myynyt maailmanlaajuisesti satoja tuhansia albumeita. Yhtyeen hittikappaleita ovat muun muassa Don´t Say A WordFullmoonTallulah sekä I Have A Right.

Yhtyeen alkuaikojen musiikki sai paljon inspiraatiota Stratovariuksesta ja Timo Kotipelto oli yksi Sonata Arctica -keulakuva Tony Kakon idoleista.

- Stratojen Visions-albumi kolahti minuun aivan tajuttoman kovaa ja se kuului omassa tekemisessä. Yritin äänelläni tehdä niitä juttuja, mitä Kotipelto tekee, ja niinhän se menee, että ensin kopioidaan muita ja sitten löydetään se oma juttu, Kakko kertoi SuomiRockin Artistitunti -ohjelmassa juontaja Henri Laukalle

Näet tarkemmat kiertuepäivämäärät alta tai tästä. 

Lue myös: Sonata Arctican akustinen levy julki - samalla julkaistiin musiikkivideo Kemin maisemista

Lue myös: Entinen Sonata Arctica -kitaristi julkaisee soololevyn - mukana huippuvieraita

Kilpailut

Uusimmat