Kuva: AOP

Metallica esitti kuuluisan instrumentaalikappaleensa - fanit kehuvat

09.09.2023 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kappaleen on pääosin säveltänyt edesmennyt Cliff Burton.

Metallica on tällä hetkellä valtavalla maailmankiertueella 72 Seasons -albuminsa tiimoilta. Kiertue saapuu myös Helsinkiin kesällä 2024. 

Metallica on julkaissut kiertueelta paljon materiaalia. Settilistoissa ovat viihtyneet esimerkiksi uuden levyn kappaleet kuten myös monet klassikot. 

Nyt Metallica on jakanut videon elokuulta, jolla yhtye esittää legendaarisen Orion-instrumentaalikappaleen.

Orion julkaistiin alun perin Master of Puppets -albumilla ja sen on pääosin säveltänyt yhtyeen basisti Cliff Burton, joka menehtyi vuonna 1986 bussionnettomuudessa. Burtonin Metallicassa korvasi tämän jälkeen Jason Newsted

Näet Metallican esityksen alta tai suoraan Metallican YouTube-sivulta. Video on kerännyt faneilta paljon kehuja.

"Olin paikan päällä ja tässä vaiheessa tuli kyynel silmään",

"Niin hieno veto!", kommenteissa muun muassa todetaan. 

Orion oli myös ensimmäinen kappale, jonka Metallica soitti kuluvalla maailmankiertueellaan. Voit lukea lisää täältä.

Lue myös: Metallica aloitti maailmankiertueensa - aloituskappale sai monet innostumaan

Lue myös: Metallica esitti legendaarisen instrumentaalikappaleensa - video

Lue myös: Metallican Lars Ulrich on innostunut klassikkorumpalista - "Kaikkien kannattaa kuunnella"

Kilpailut

Uusimmat