Kuva: AOP

Moon Shot julkaisi uutta musiikkia - Ville Malja kertoo, millainen kappale on kyseessä

15.09.2023 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Moon Shotin Yes!-kappale on nyt kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Rockyhtye Moon Shot julkaisi tänään uutta musiikkia ensi vuonna ilmestyvältä albumiltaan. Yes!-niminen kappale on laulaja Ville Maljan mukaan kuin muutamaan minuuttiin pakattu rauhankyyhky. 

-  Yes! on äänekäs kappale positiivisesta vastarinnasta - kuin muutamaan minuuttiin pakattu rauhankyyhky. Kappale yllätti jo biisintekotekovaiheessa kirkasotsaisella klassisuudellaan, Malja kertoo Voice.fi:lle.

Malja jatkaa, että kappaleessa yhdistyvät Moon Shotin tutut ainekset. 

- Kun kuulin Jussin ekan version biisistä, alkoi välittömästi päässäni soida kertosäkeen temaattinen koukku. Melodinen maailma on suuri ja tätä vasten koko biisin tematiikka hakeutui samaan kokoluokkaan. Tässä biisissä yhdistyvät ruudikkaasti Moon Shotin herkullisimmat ainekset, timanttinen biisinkirjoitus ja häpeilemättömän vilpitömät lyriikat.

Malja odottaa keikoille pääsyä kovasti. 

- Ei yritetä mennä maailmaa piiloon, tai poseerata vaan katsotaan todellisuutta silmiin. Nyt tarvitaan enää hikinen klubi, tai herkullinen festarilava ja satapäinen yleisö huutamaan Yes! kimpassa bändin kanssa. Moon Shot on alusta asti ollut musaa, jota tehdään sille jengille, joka rakastaa rock-musaa niin kuin mekin, ja tämän biisin kohdalla teos tavallaan vasta valmistuu, kun kuuma dialogi yleisön kanssa keikoilla starttaa.

Voit kuunnella kappaleen alta tai tästä.

Moon Shot julkaisi ensimmäisen albuminsa Confession vuonna 2021. Ajatukset yhtyeen perustamisesta lensivät ilmoille jo vuonna 2017. 

- Tämä on ollut aika monivaiheinen homma. Kesällä 2017 sain idiksen, että voisin laittaa uuden bändin pystyyn ja juttelin asiasta Mikon kanssa. Tuohon aikaan Disco Ensemble soitti vielä jäähyväiskeikkojaan. Vuoden 2018 syksyllä soitin Villelle ja siitä alkoi meidän kahden välinen saaga ja Moon Shotin laajeneminen, Ylikoski kertoi vuonna 2021 Voice.fi:n haastattelussa.  

- Jussin ja Mikon kanssa olemme tunteneet toisemme jo pitkään. Satuin silloin olemaan Lauttasaaren sillalla, kun Jussi soitti, ja tajusin, että kyseessä voi olla hieman pidempi puhelu, joten käännyin takaisin. Siinä puolitoista tuntia puhuttiin ja maalailimme tulevaisuutta. Olin jo heti ensimmäisistä demoista alkaen sitä mieltä, että tässä on pakko olla mukana. Henkkakin oli samaa mieltä, että homma ei ainakaan musiikista jää kiinni. Jos kaikki käytännön asiat onnistuvat, niin hän on myös messissä, Malja jatkoi. 

Lue myös: Tunnetuista suomalaisrokkareista koostuva Moon Shot kiertää Suomea - katso keikkapäivämäärät

Lue myös: Tunnetuista suomalaismuusikoista koostuva Moon Shot sai kansainvälisen levytyssopimuksen - "Iso harppaus"

Kilpailut

Uusimmat