Kuva: Janita Autio

Jenni Vartiainen lähtee kattavalle konserttisalikiertueelle

19.03.2024 22:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Keikoilla kuullaan vanhojen hittien lisäksi myös uusia kappaleita.

Lanka-singellään paluun tehnyt Jenni Vartiainen, 40, lähtee kattavalle konserttisalikiertueelle marraskuussa. Kiertue kattaa yhteensä 12 keikkapaikkaa. Kiertue starttaa 7.11. Hyvinkäältä ja päättyy 14.12. Espooseen.

Kiertueella kuullaan vanhojen hittien lisäksi myös vielä julkaisemattomia kappaleita tulevalta albumilta.

"Konserttisalikiertue tulee! Rakastan tätä keikkailun muotoa yli kaiken - siellä pääsen yleisön kanssa ihan eri tavalla lähelle ja voin luoda musiikillisesti runsaan ja intiimin kokonaisuuden, jonka toteuttaminen ei muualla onnistuisi. En malta odottaa, viime kerrasta on jo seitsemän vuotta", Vartiainen hehkuttaa Instagramissa.

Jos julkaisu ei näy, katso se tästä.

Lipunmyynti alkaa perjantaina 22. maaliskuuta klo 9.00. Vartiaisen Spotify-kuuntelijoilla on eksklusiivinen mahdollisuus ostaa liput konserttisalikiertueen pre-salesta. Pre-sale alkaa keskiviikkona 20.3. klo 9. Liput myy Lippu.fi ja Ticketmaster.

Katso kaikki keikkapaikat alta: 

7.11. Hyvinkää, Hyvinkääsali

8.11. Turku, Logomo

9.11. Kotka, Satama Areena

14.11. Mikkeli, Mikaeli

15.11. Kuopio, Musiikkikeskus

16.11. Tampere, Tampere-talo

23.11. Oulu, Madetojan sali

30.11. Helsinki, Kulttuuritalo

5.12. Jyväskylä, Paviljonki

7.12. Lahti, Sibeliustalo

13.12. Hämeenlinna, Verkatehdas

14.12. Espoo, Tapiolasali

Lue myös: Ushma Olava muistelee Gimmelin viimeisen keikan saamaa käännettä - paikalle pamahti yllättävä porukka

Lue myös: Muistatko Gimmelin Susannan? Julkisuudesta kadonnut nainen paljastaa, mitä tekee nyt ja miksi Suski-lempinimi harmitti häntä

Lue myös: Nimmareita uimahallin suihkussa ja valtavia fanilaumoja - Gimmel teki Ushma Olavasta poptähden, mutta taru loppui surullisesti

Lähde: Warner Music Live

Kilpailut

Uusimmat