Suomen Susan Boyle pettyi: Hyvin oudolta tuntuu

23.11.2009 07:24 - Eeva Rajala

Miimikko Miikka Mäkelä selviytyi voittajaksi eilisessä Talentin finaalissa. Ennakkosuosikki Markku Laamanen pettyi kolmanteen sijaansa ja poistui vähin äänin paikalta.

Iltapäivälehtien mukaan Laamanen ei saapunut kisaajien kanssa etukäteen sovittuun lehdistötilaisuuteen. Pettynyt mies ei halunnut antaa mitään kommentteja finaalin jälkeen.

- En halunnut jäädä mihinkään infoon. Lähdin heti sieltä pois ja menin hotellille, Laamanen kommentoi Iltalehdelle.

Laamasta on monesti verrattu skottinaiseen Susan Boyleen, joka nousi kisan ennakkosuosikiksi Britanniassa. Boylen ennakkosuosikin asema päätti naisen kisan kuitenkin toiseen sijaan.

Suomen Talentin tuore voittaja Miikka Mäkelä ansaitsi huippuesiintymisellään itselleen 30 000 euron potin. Voitto tuli lähes 38 asteen kuumeessa. Laamanen on hyvin hämmentynyt, kun voitto meni häneltä sivu suun.

- Hyvin oudolta tämä tuntuu, että sieltä jostain takaa tuli täysin musta hevonen. Semifinaaleissa oli ihan eri ihmiset keulilla. Tuntuu kyllä aika oudolta, mutta näin minulle käy aina, Laamanen jatkaa Iltalehdelle.

Vaikka voittoa ei tullut, Laamanen julkaisee jo reilun viikon kuluttua ensimmäisen sooloalbuminsa. Minun tieni -albumilla on käännettyjen ikivihreiden lisäksi Laamasen omia kappaleita.

Kilpailut

Uusimmat